Yhä useampi haluaa luontoon, kävijöiden määrä kansallispuistoissa kasvaa 200 000:lla vuodessa – milloin nähdään seuraava Hossa? - Metsä - Maaseudun Tulevaisuus
Metsä

Yhä useampi haluaa luontoon, kävijöiden määrä kansallispuistoissa kasvaa 200 000:lla vuodessa – milloin nähdään seuraava Hossa?

Kansallispuistojen kävijämäärät ovat kasvaneet vuosi vuodelta. Hossan kansallispuiston perustaminen 2017 toi kävijämääriin piikin, joka ei ole laskenut.
Pekka Fali
Suomussalmella sijaitsevan Hossan luonto on vaihtelevaa. Myös kaikkia Suomen suurpetoja on tavattu Hossassa.

Kansallispuistojen kävijämäärien odotetaan kasvavan tänäkin vuonna, kertoo Metsähallituksen Luontopalveluiden tiedottaja Tiina Grahn.

Huhtikuussa matkustusrajoitukset rokottivat pohjoisen puistojen kävijämääriä. Etelä-Suomessa taas nähtiin alkuvuodesta retkeilijöiden ryntäys: Sipoonkorven kansallispuistossa oli kävijöitä tammi–huhti­kuussa yli 450 prosenttia viimevuotista enemmän. Paikoin tarvittiin jopa liikenteenohjausta.

Kevään retkiruuhkat tuskin toistuvat, sillä ihmiset hajaantuvat kesällä muutenkin enemmän, Grahn pohtii. Metsähallitus avasi luontokeskukset ja autiotuvat kesäkuun alussa.

Kansallispuistojen kävijämäärät ovat kasvaneet vuosi vuodelta. Hossan kansallispuiston perustaminen 2017 toi kävijämääriin piikin, joka ei ole laskenut.

Viiden viime vuoden aikana puistojen suosio on kasvanut noin 200 000:lla lisäkäynnillä vuodessa. Käyntimääriä kerätään muun muassa maastolaskureista, jotka sijaitsevat esimerkiksi käymälöiden lähettyvillä.

Samoilla alueilla liikkuu siis vuosi vuodelta suurempi määrä retkeilijöitä. Milloin nähdään seuraava Hossa?

”Kansallispuistot ovat useiden vuosien suunnitelmia. Usein saattaa olla, että paikallinen aktiivinen ryhmä haluaa seudulle kansallispuiston. Ympäristöministeriö päättää perustamisesta.”

Kirkkonummen eteläkärjessä sijaitseva Porkkala jäi toiseksi Hossalle, kun Suomen satavuotisjuhlan kunniaksi perustettiin uusi kansallispuisto.

Kansallispuiston täytyy olla vähintään 1 000 hehtaarin laajuinen ja valtion alueella.

”Vuodesta toiseen tietyt samat kohteet ovat suosituimpien retkikohteiden kärjessä. Pallas-Yllästunturi on klassikko, myös Pyhä-Luosto ja Koli pitävät suosionsa.”

Kovaa suosiota odotetaan kesällä myös merikansallispuistoille. Ne vaeltajat, jotka haluavat olla rauhassa, suuntaavat puolestaan Lapin erämaihin.

Heta-Linnea Kovanen
Lue lisää

Luontoon!

Älä unohda turvavälejä liikkuessasi luonnossa – koronan toinen aalto voi innostaa ihmiset taas luontokohteisiin

Tässä on todellisen lähiruuan ravintola – paistiksi pääsevät strutsit ja possut ja kaikki ruoka on peräisin viereiseltä tilalta

Onko nyt menossa kaikkien aikojen retkeilyvuosi? Telttailukuume tyhjentää hyllyjä alan liikkeissä: "Ihmiset ovat oppineet katsomaan lähelle"