Metsä

Karhu rakentaa talveksi erinomaisen sammalpatjan, joka eristää ja pysyy kuivana – myös ihmiset osasivat hyödyntää karhunsammalta

Karhunsammalta on käytetty eristämiseen ja jopa kutomiseen.
Jorma Peiponen
Rotevaa karhunsammalta on nallenkin helppo kerätä kahmaloittain.

Karhunsammal on tuttu kaikille metsänkulkijoille, mutta tavallisesti emme omista sille montaakaan ajatusta. Se on kuitenkin sammaleksi perin outo ja mielenkiintoinen.

Jo karhunsammalen nimi vie ajatuksen metsän kuninkaaseen. Karhu rakentaa hienon linnan, jossa viettää talvensa. Kamari ei ole suuri, mutta lämmin – sitä lämpimämpi, mitä pienempi se on. Patjana on karhunsammalta, kuinkas muuten.

Isokokoista sammalta on helppo kerätä kahmaloittain, ja toisin kuin rahkasammalet, se pysyy kuivana eikä ime kosteutta maasta.

On ihminenkin osannut sitä käyttää vastaavaan tarkoitukseen. Karl von Linné kuvaa kirjassaan Lapin kasveja (suomennos Marja Itkonen-Kaila 1991), kuinka lappalaiset etsivät sopivan karhunsammalkasvuston ja ”viiltävät siihen puukonterällä kolmen kyynärän levyisen ja pituisen neliömäisen alan. Sitten he varovasti nostavat siitä yhden kulman ylös ja irrottavat sen jälkeen koko puukolla rajatun alan kuin maahan takertuneen kankaan.

Saatuaan sen irti he ravistelevat siitä neulaset ja mullan pois. Sitten he irrottavat toisen täsmälleen samanlaisen kappaleen. Toinen sammalvaate levitetään nyt maahan sammalpuoli ylöspäin, ja sille lappalainen oikaisee väsyneen ruumiinsa.

Toisen he levittävät ylleen sammalpuoli alaspäin niin, että sammalen varret ovat kummallakin puolella ruumista vasten. Näin syntyy mitä pehmoisin vuode, jossa vuodevaatteet myötäillen ympäröivät vartaloa joka puolelta.”

Sillä oli toinenkin etu verrattuna taloissa yöpymiseen: ”Se on myös hyvin lämmin ja siinä on tuoreen kasvillisuuden miellyttävä tuoksu; se ei jätä viatonta ruumista alttiiksi täille, kirpuille, luteille, syyhylle, kuppataudille ja muille tartunnoille.”

Ovat entisajan korven asukkaat osanneet käyttää karhunsammalta moneen muuhunkin tarkoitukseen, kuten patjojen täytteenä ja seinän tiivistämiseen seinäsammalen tavoin. Pitkistä sammalista voi myös punoa mattoja tai pieniä koreja.

Sammalet eivät juuri kelpaa ravinnoksi eläimille. Ne eivät yleensä ole suorastaan myrkyllisiä, mutta niiden ravintoarvo on vähäinen. Kasvinsyöjä saa tuoreesta ruohosta noin 15 kertaa enemmän energiaa kuin samasta määrästä sammalta.

Sammalissa on runsaasti ligniinin tapaisia polyfenoleja, jotka ovat äärimmäisen vaikeasti sulavia. Vain arktiset eläimet, kuten poro, myskihärkä ja sopulit, syövät merkittävässä määrin sammalia. Kenties niillä on suolistossaan mikrobeja, jotka pystyvät hajottamaan sammalten polyfenoleja?

Useimmat sammalet ottavat yhteyttämiseen tarvitsemansa veden suoraan lehdillään. Ne pystyvät kasvamaan vain silloin, kun ovat kosteita. Karhunsammal imee kuitenkin veden maasta juurimaisilla ritsoideillaan. Varressa on johtosolukkoa samaan tapaan kuin kukkakasveilla.

Ritsoidit ja varren ytimen johtosolukko vastaavat toiminnaltaan kukkakasvien juuria ja johtojänteitä, mutta ovat ”sammalen omia keksintöjä” eikä niillä siis ole yhteistä alkuperää..

Myös lehdet ovat erikoisia. Useimpien sammalten lehdet ovat läpikuultavan ohuita, mutta karhunsammalen lehti on rakenteeltaan monimutkaisempi. Lehden keskiosassa on vieri vieressä pystyssä useita lamelleja, joissa on yhteyttäviä lehtivihreällisiä soluja.

Lehden laitaosa on ohut. Silloin kun vettä on riittävästi, lamellit ovat irti toisistaan niin, että ilma pääsee kulkemaan lamellien välissä. Kun kuivuus yllättää, lamellit painuvat tiiviisti toisiaan vasten ja lehden ohut reunaosa kiertyy lamellien päälle.

Tässä vaiheessa lehdet ovat neulasmaisen kapeita ja veden haihtuminen lähes estyy – mutta niin päättyy yhteyttäminenkin.

Karhunsammal toimii siis aivan kuin kukkakasvit, mutta yhteyttäminen ei ole yhtä tehokasta. Putkilokasveilla kaasujen vaihto on tehokkaampaa: ilmaraoista ilma pääsee lehden sisälle, missä hiilidioksidi liukenee ohutseinäisten tylppysolujen sisään. Karhunsammal joutuu ottamaan hiilidioksidin solun paksun ulkoseinän lävitse.

Karhunsammalet kasvavat tuuheina ja pitkäikäisinä kasvustoina, joihin ei kannata omiakaan itiöitä tuhlata. Kangaskarhunsammalella on yhdessä pesäkkeessä yli miljoona itiötä ja korpikarhunsammalen suurempaan pesäkkeeseen niitä mahtuisi vielä enemmän. Ilmavirrat kuljettavat kevyitä itiöitä jopa tuhansia kilometrejä.

Osoitus hyvästä leviämiskyvystä on, että korpikarhunsammal kasvaa kaikilla muilla mantereilla paitsi Antarktiksella, mutta kangas- ja karvakarhunsammal ovat yltäneet sinnekin. Leviämiskyvystä kertoo sekin, että uudistusalan laikkuihin ilmaantuu nopeasti karhunsammalkasvustoja.

Ensimmäisenä kesänä itiöstä kasvaa maanmyötäisen vihreä alkeisvarsisto, johon syntyvistä silmuista kasvaa varsinaisia pystyversoisia sammalia.

Yleisesti sanotaan, että karhunsammal edistää soistumista, mutta karhunsammalen ekologiaan perehtyessä tulee mieleen, että asia voi olla päinvastainenkin. Karhunsammal kyllä kasvaa märissä painanteissa, joissa sen saa juurimaiset ritsoidinsa pysyvään veteen, mutta sammalen versosto on kuiva – siksihän karhukin sitä pesäänsä kerää.

Tuuheassa karhunsammalmatossa eivät muut kasvit pysty uudistumaan.

Rahkasammalet varastoivat vettä solukoihinsa ja pystyvät sen turvin kasvamaan poutakausillakin. Muita sammalia nopeammin kasvavina ne levittäytyvät toisten sammalten päälle ja valtaavat lisää tilaa. Karhunsammal on kuitenkin pahempi vastus, kun rahkasammalten itiöt eivät löydä itämiseen tilaa tuuheasta sammalikosta.

Ehkä soistuminen alkaakin vasta, kun rahkasammal sivultapäin vyöryttäen syrjäyttää karhunsammalen!

Katso uusin video: Näin klapi kuplii, kun se on tarpeeksi kuiva
Lue lisää

Kevään merkkejä Korkeasaaressa: Katso videolta, miten karhut kömpivät talvikoloistaan lumileikkeihin

Suojelurahat tehokkaaseen käyttöön!

Vuorenkilvet eivät karkaa metsään

Vuorenkilpi, ärsyttävin vieraslaji