Metsä

Neova pohtii keinoja puuliiketoimintansa kasvattamiseen – "Kartoitamme strategisia vaihtoehtoja"

Kannattava kasvu pelkällä orgaanisella kasvulla on hidasta uusiutuvien polttoaineiden kysynnän kiihtyessä, Neova arvioi.
Markku Pulkkinen
Neova hankkii energiapuuta ja myy puupolttoaineita energiayhtiöille. Uusiutuvien biopolttoaineiden osuus on jo yli puolet yhtiön polttoaineliikevaihdosta.

Neova eli entinen Vapo pohtii uusia keinoja puuliiketoimintansa kasvattamiseen sekä puunhankinnan ja -toimitusten kilpailukyvyn varmistamiseen.

Taustalla on Suomen energiasektorin nopea siirtyminen uusiutuviin polttoaineisiin, mikä on lisännyt ja tulee entisestään lisäämään puun kysyntää.

Neovan toimitusjohtajan Vesa Tempakan mukaan yhtiön puuliiketoiminnan osuuden kannattava kasvu tulevista markkinoista pelkällä orgaanisella kasvulla on hidasta ja vaatii nykyistä huomattavasti enemmän panostuksia.

"Kartoitamme strategisia vaihtoehtoja, joiden avulla voimme kehittää operatiivista toimintaa tehokkaammaksi ja parantaa sitä kautta puuliiketoimintamme kilpailukykyä ja kannattavuutta”, Tempakka sanoo tiedotteessa.

Tarkastelun kohteena olevan liiketoiminta-alueen liikevaihto on noin 50 miljoonaa euroa ja se työllistää vajaat 50 työntekijää.

Neova hankkii energiapuuta ja myy paikallisia puupolttoaineita energiayhtiöille. Uusiutuvien biopolttoaineiden osuus on jo yli puolet yhtiön polttoaineliikevaihdosta. Yhtiö kertoo tavoitteena olevan seuraavien vuosien aikana kasvattaa merkittävästi uusiutuvien biopolttoaineiden tarjontaan perustuvaa liiketoimintaa ja palveluita.

"Myös puun tuontia on kasvatettu määrätietoisesti osana toimintaa", tiedotteessa todetaan.

Katso uusin video: Kannattaako pienpuut katkoa kuiduksi vai kasata kaikki energiapinoon?
Lue lisää

Valtiolta moraaliton turpeen alasajo

Turpeen käyttö vaakalaudalla – EU-säädös uhkaa kiristää kasvihuoneiden, Neovan ja koko Euroopan puutarha-alan rahoitusta, jos kohteiden luokittelua ei muuteta

Aktiivihiiltä voidaan valmistaa Ilomantsissa myös puusta, jolloin turvetta tarvittaisiin vähemmän – pajun kasvatuskokeet käynnissä

Yli 11 000 hehtaarin turpeennostovaraukset herättävät huolta Pohjois-Karjalassa – aktiivihiilitehdas ilmoittaa tarvitsevansa 1 100 hehtaaria