Suomalainen metsä on turvallinen
Juankosken Muuruveden metsäiltamissa oli ennätysmäärä väkeä. Kenialaissyntyinen Beatrice Kraft kiitteli jokamiehenoikeutta.Juankoskella Muuruveden Kivennavalla järjestettiin perjantaina 14. Metsäiltamat. Illan isännän Martti Kähösen mukaan paikalla oli ennätykselliset 1 500 henkeä.
Juhlapuhujana tapahtumassa oli europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäki (kesk). Lisäksi kuultiin mitä metsä merkitsee kolmelle eri metsänomistajalle.
Kenialaissyntyinen siilinjärveläinen Beatrice Kraft ihailee suomalaisten metsien hoitoa ja suojelua.
”Jos metsää kaadetaan, istutetaan täällä uutta tilalle. Keniassa metsää ei oikein hoideta ja sitä häviää koko ajan”, vertaa Kraft.
”Suomessa metsässä on turvallista olla, sillä ei tarvitse pelätä petoja.”
Myös jokamiehenoikeutta Kraft osaa arvostaa. ”On hienoa, että vaikkei edes omistaisi metsää, on mahdollisuus luonnosta nauttimiseen ja marjastamiseen.”
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
