Sahat avaisivat metsävaratiedon - auttaisi löytämään oikeat leimikot
Avoin tieto auttaa sahateollisuuden mielestä yrityksiä tarjoamaan metsänomistajille parhaan mahdollisen palvelun kunkin tilanteesta lähtien.
Avoin metsävaratieto auttaisi sahoja kohdistamaan puun ostoa oikeisiin leimikoihin. Kuva: Jarmo PalokallioSahateollisuus ry haluaa metsävaratiedot avoimiksi. Sahojen mukaan julkisin varoin kerättyjen metsävaratietojen avoimuus nostaisi kaikki toimijat tasavertaiseen asemaan. Se lisäisi kilpailua metsäpalvelu- ja puukauppamarkkinalla. Teknologian kehittyessä tiedon avoimuus lisääntyy joka tapauksessa.
"Vain avoin metsävaratieto turvaa jo pitkälle kehitettyjen sähköisten metsäpalvelujen täysimittaisen hyödyntämisen", näkee toimitusjohtaja Kai Merivuori.
Sahateollisuuden kannalta on tärkeää, että sahat voivat kohdistaa markkinointitoimenpiteensä ja puun oston valituille metsänomistajille ja oikeanlaisiin leimikoihin. Silloin ne voivat tarjota parhaan mahdollisen palvelun.
Merivuoren mukaan vuosikymmeniä julkisin varoin kerätyt Suomen metsävaratiedot ja -osaaminen ovat maailman huippuluokkaa.
Kansallisen Metsästrategian mukaan metsiin liittyvän tiedon avoimuus, kattavuus ja ajantasaisuus tukevat tietojen laajaa hyödyntämistä. Hallitus on ohjelmassaan sitoutunut metsävaratietojen ja sähköisten palvelujen tehokkaampaan hyödyntämiseen.
Metsävaratietojen avoimuus ja niiden pohjalle rakennetut sähköiset palvelut tarjoavat metsänomistajille, teollisuudelle ja muille metsäalan toimijoille ennenäkemättömät mahdollisuudet kehittää yhteistyötään, Sahateollisuus linjaa.
Metsänhoidon tavoitteiden monipuolistuessa tarvitaan yhä tarkempaa tietoa metsävaroista. Sähköiset järjestelmät edistävät koko metsäalan kilpailukykyä, uudistumista ja kasvua sekä metsien aktiivista, kestävää ja monipuolista hyödyntämistä.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
