Metsäsäätiö hakee uusia kumppaneita rakennus- ja energia-alalta
Suomen Metsäsäätiö laajentaa rahoituspohjaansa. Puukauppojen yhteydessä kerättävän menekinedistämismaksun lisäksi säätiö ottaa jatkossa vastaan myös puukaupan ulkopuolisten tahojen lahjoituksia.
”Metsäsäätiön toiminta on tärkeää metsäelinkeinolle. Se varmistaa metsäalan toimintaedellytykset. Meillä on jatkossakin oikeus toimia ja kukoistaa”, toteaa puheenjohtaja Juha Jumppanen Metsäsäätiöstä.
Säätiö kohdistaa jatkossa apurahoja erityisesti tutkimukseen, lasten ja nuorten hankkeisiin, vaikuttajaviestintään ja vastuullisuushankkeisiin.
”Vastuullisuushankkeet ovat Metsäsäätiön uusi avaus, joilla edistetään luonnon monimuotoisuuden turvaamista ja ilmastotyötä”, toteaa hallituksen varapuheenjohtaja Marko Mäki-Hakola.
Metsäsäätiö on metsäalan yhteinen apurahasäätiö, jossa niin puun ostajat, puun myyjät ja metsäalan työntekijät katsovat samaan suuntaan. Se kerää rahoituksen puukauppojen yhteydessä kerättävillä vapaaehtoisilla maksuilla.
Keskimäärin useampi kuin joka kolmas metsänomistajista on maksanut kyseisen menekinedistämismaksun. Siitä on riittänyt vuosittan jaettavaksi vajaa 1,5 miljoonaa euroa.
Jatkossa säätiö ottaa yleishyödyllisiin hankkeisiin rahaa vastaan myös metsäalan ulkopuolelta.
Esimerkiksi rakennus- ja energia-alalla voisi olla tarvetta kyseiseen yhteistyöhön. Ne voisivat tukea esimerkiksi erilaisia ennallistamishankkeita.
Säätiön rahoittamia hankkeita ovat olleet esimerkiksi koululaisten Metsävisa ja Päättäjien metsäakatemia. Yksi konkreettinen tukimuoto on ollut koululaisten metsäretkien kuljetusten tukeminen.
Metsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

Osaston luetuimmat
- Koneen säätiön rahoitusta saanut Elokapina ilmoittaa tukkineensa Kemin sellutehtaan pääsisäänkäynnin
- Metsä Tissue sijoittaa uuden pehmopaperitehtaansa Ison-Britannian Gooleen – raaka-aine tulee tutusta paikasta
- Karjalainen: Sudet tunkeutuivat pihattonavettaan ja söivät vasikan Tohmajärvellä
- Stora Enson Hans Sohlström on UPM-taustainen metsäteollisuusjyrä, joka tiesi jo pietarsaarelaisena lukiolaisena haluavansa teollisuusyhtiön johtoon
- Video: Tämän keksinnön ansiosta Jouko Makkosen ei ole tarvinnut turvautua metsän mätästyksessä vieraan apuun vuosikymmeniin
- Stora Enson vaikeneminen nostaa kysymyksiä: Miksi Sohlström on oikea henkilö johtoon?
- Suurin osa marjoista jää poimimattomana metsiin – marjakasville itselleen on parempi päätyä eläimen kuin ihmisen ravinnoksi