TUHOKORVAUKSET
Vuoden 2014 aikana arvioituja
metsätalouden hirvieläinvahinkoja korvattiin yhteensä 1 285 hehtaarin alalta.
Korvauksia maksettiin tältä alalta 460 000 euroa eli keskimäärin 358 euroa/hehtaari.
Hirvituhokorvausten kokonaismäärä putosi viime vuonna kymmenesosaan
vuoden 2010 tasosta.
Suurimmat korvaussummat ovat Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan maakuntien alueilla.
Hirvivahingoista maksetaan maanomistajalle korvausta vain, jos korvaussumma on
vähintään 170 euroa.
Maastotyön ja arvioinnin
kustannukset jäävät maanomistajan korvattavaksi, jos korvattava vahinko on
170 euroa tai tätä pienempi.
Metsänomistajilla on
mahdollisuus hakea korvauksia kolmen edellisen vuoden
aikana tapahtuneista hirvituhoista. Sitä aikaisemmin
aiheutuneita tuhoja
ei huomioida arviossa.
Uuden laskentatavan vuoksi karujen kasvupaikkojen
männiköiden korvaustasot ovat laskeneet.
Lähde: Suomen metsäkeskus
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
