HS: Elokapina jarrutti Metsähallituksen hakkuita vuonna 2023 – kahdeksan aktivistia syytettynä tänään alkaneessa oikeudenkäynnissä
Kiista Aalistunturin eteläpuolella tehtävistä hakkuista kärjistyi tammikuussa 2023.
Elokapinan aktivistit osoittivat mieltään tammikuussa 2023. Nyt osa heistä on syytettynä oikeudenkäynnissä. Kuva: Kari LindholmKahdeksan Elokapinan aktivistia on syytettynä tänään keskiviikkona alkaneessa oikeudenkäynnissä Rovaniemellä, kertoo Helsingin Sanomat. Syytteen mukaan aktivistit käyttivät luvatta Suomen valtion tietä leiriytymiseen ja autojen pysäköintiin.
Metsähallitus Metsätalous Oy vaatii aktivisteilta yhteensä 22 000 euron korvauksia hakkuiden keskeytyksestä Aalistunturilla. Aktivistien leiriytyminen Aalistunturin hakkuualueelle johtavalle talvitielle viivästytti hakkuita, mikä aiheutti taloudellista vahinkoa hakkuuyrittäjille ja sitä kautta Metsähallitukselle. Aktivistit kiistävät korvausvaatimuksen.
Oikeudenkäynnissä puidut asiat tapahtuivat tammikuussa 2023. Metsähallitus toteutti Aalistunturin eteläpuolella yhteensä 400 hehtaarin hakkuut. Elokapinan aktivistit leiriytyivät alueelle ja vaativat Metsähallitusta luopumaan hakkuista, sillä alueelle oli myös esitetty kansallispuistoa.
Lisäksi aktivistit pystyttivät alueelle johtavalle talvitielle puolijoukkueteltan. Leiriytyminen esti metsäkoneita pääsemästä alueelle.
Aktivistien mukaan hakkuut pirstovat aluetta ja heikensivät kansallispuistoesityksen pohjaa. Metsähallituksen mukaan hakkuut perustuivat lailliseen hakkuusuunnitelmaan.
Aalistunturissa tai sitä ympäröivissä luontokohteissa ei tehty hakkuita.
HS kertoo, että Pohjois-Suomen aluesyyttäjän Kimmo Vakkalan mukaan leiriytyminen oli hallinnan loukkaus, joka esti Metsähallitusta toteuttamasta laillisia hakkuita.
HS: Elokapinan oikeudenkäynti alkoi, Metsähallituksen pomo määrättiin ulos salista
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat








