Keslalta tulosvaroitus – kertaluonteiset erät painavat yhtiön viime vuoden liikevoiton edellisvuotista pienemmäksi
Joulukuussa tuotantomäärä jäi vaisuksi.
Keslan koko viime vuoden liikevaihto kasvoi edellisvuodesta, vaikka viime vuoden loppu jäi jälkeen edellisvuodesta.Metsäteknologiayhtiö Kesla kertoo, että kertaluonteisten erien vuoksi yhtiön viime vuoden liikevoitto jää pienemmäksi kuin edellisvuonna. Aiemmin yhtiö arvioi liikevoiton säilyvän edellisvuoden tasolla.
Liikevaihdon Kesla kertoo nousseen viime vuonna edellisvuodesta.
Merkittävin kertaluonteinen erä on Keslan mukaan aiemmin ilmoitettu 2124L nostureiden pilarien vaihtotyö, joka on kuitenkin edennyt ennakoitua nopeammin ja kustannustehokkaammin.
"Toinen merkittävä kertaluonteinen erä liittyy hakkuriliiketoimintaan ja sen uudelleenjärjestelyihin", yhtiön tiedotteessa todetaan.
Viime vuoden loka–joulukuun liikevaihto jäi Keslan mukaan ennätyksellisestä edellisvuodesta Venäjän markkinatilanteen vuoksi.
"Laskutuksen painottuminen keskimääräistä matalampikatteisiin tuotteisiin sekä vaisuksi jäänyt joulukuun tuotantovolyymi vaikuttivat myös negatiivisesti kvartaalin tulokseen."
Keslan viime vuoden viimeisen neljänneksen tulos ilman kertaluonteisia eriä jää edellisvuotta heikommaksi, tiedote kertoo.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
