500 litraa öljyä valui veteen Isohaaran voimalaitoksella Kemissä
Lähellä Kemijoen suuta sijaitsevan voimalaitoksen vuoto on saatu hallintaan.
Isohaaran voimalaitos sijaitsee lähellä Kemijoen suuta. Vuonna 1949 valmistunut voimalaitos on Pohjolan Voiman ensimmäinen. Kuva: Röni-KuvaIsohaaran voimalaitoksella Kemissä on sattunut öljyvuoto, tiedottaa Pohjolan Voima oyj.
Voimalaitoksen alapuolelle veteen pääsi noin 500 litraa öljyä. Yhtiön mukaan vuoto on saatu halintaan.
Vuodon lähteeksi paljastui voimalaitoksen 3. kone. Pelastuslaitos hälytettiin paikalle maanantaiaamuna hieman ennen kello kahdeksaa. Pelastuslaitos on estänyt öljyn leviämistä ja poistanut öljyä vedestä.
Pohjolan Voima on suomalainen energiakonserni, jonka suurimmat omistajat ovat UPM ja Stora Enso.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat







