Rallilegenda Tommi Mäkinen taitaa myös metsäkoneen ajon – työnäytöksessä ihmeteltiin vaatimuksia vähentää metsien käyttöä
Maailmanpolitiikasta kumpuava epävarmuus varjostaa puukauppaa Suomessa.
Tommi Mäkinen teki takavuosina metsäkoneurakointia. Nykyään rallitallin pyörittäminen syö valtaosan ajasta. Kuva: Petteri KivimäkiVersowoodin toimitusjohtajan Ville Kopran mukaan Suomen sahatavaramarkkinoilla ja puukaupassa ollaan tällä hetkellä odottavalla mielellä.
"Epävarmuutta on ilmassa. Kiinan ja Yhdysvaltain kauppasota sekä Britannian EU-ero aiheuttavat tällä hetkellä sen, etteivät tuotteet liiku eikä markkina vedä ihanteellisesti", Kopra pohtii.
Viime vuonna puukauppa kävi toisaalta ennätystahtiin, Kopra huomauttaa.
"Uskon kyllä, että puutavara liikkuu jatkossakin hyvin, kun vain Suomessa huolehditaan siitä, että kilpailukykymme on riittävän hyvällä tasolla suhteessa Ruotsiin, Venäjään ja Keski-Eurooppaan."
Versowoodin toimitusjohtaja hämmästelee metsien käyttöä koskevaa poliittista keskustelua, joka on roihahtanut eduskuntavaalien kynnyksellä.
"Suomessa metsien kasvusta käytetään vuositasolla 70 prosenttia, kun Ruotsissa vastaava osuus on 85 prosenttia. Keskusteluhan on pahimmillaan skitsofreenistä: vaaditaan hiilensidontaa ja puurakentamista, mutta samalla vastustetaan metsien käytön lisäämistä", Kopra oudoksuu.
Kopra esitteli ajatuksiaan perjantaina Ponssen metsätyönäytöksessä Hankasalmen Säkinmäen kylässä.
Näytös järjestettiin Iskun toimitusjohtajan, metsänomistaja Arto Tiitisen mailla.
"Päätimme järjestää Ponssen ja Versowoodin kanssa yhteistapahtuman, jossa kerrotaan vastuullisesta metsätaloudesta, esitellään kotimaisia alan toimijoita sekä näytetään, miten puuta korjataan", Tiitinen kertoo.
Kopran tavoin myös Tiitinen peräänkuuluttaa malttia ja tolkkua metsien käyttöä koskevaan keskusteluun.
"Kannattaa muistaa, että Suomessa on maailman parhaiten hoidetut metsät. Metsä ei ole museo, vaan metsää täytyy voida raivata ja käyttää", Tiitinen painottaa.
Myös metsiensuojelulla on roolinsa, hän jatkaa.
"Vastuullinen metsätalous pitää sisällään myös suojelun. On huolehdittava siitä, että luonnon monimuotoisuus ei vaarannu, metsissä on riittävästi lahopuuta ja pieneliökanta metsäpohjissa säilyy."
Tapahtumassa oli paikalla myös jyväskyläläinen rallilegenda Tommi Mäkinen, joka intoutui tarttumaan Ponssen metsäkoneen puikkoihin ja kaatamaan metsää.
"Maa- ja metsätaloutta on harjoitettu kotitilallamme vuosikymmeniä. Takavuosina tein itsekin enemmän metsäkoneurakointia, mutta nyt rallitallin pyörittäminen vie käytännössä melkein kaiken ajan", Mäkinen kertoo.
Mäkisen isoin bisnes on Jyväskylän Puuppolassa toimiva rallitalli, mutta myös maa- ja metsätaloutta harjoitetaan tilalla edelleen.
"Teemme metsäkoneurakointia ja harjoitamme siemenviljelyä", Mäkinen kertoo.
Ponssen metsätyönäytökseen osallistui perjantaina yli 700 kävijää.
15-vuotias Arttu Karjalainen saapui paikan päälle, sillä hänen kotitalonsa sijaitsee vain parin kilometrin päässä näytöspaikasta.
"Olen ysiluokalla. Yläasteen jälkeen lähden Taivalkoskelle opiskelemaan metsäkonekuskiksi", Karjalainen kertoo.
Hän uskoo, että alalle työllistyy jatkossa hyvin.
"Vapaat työajat ja koneiden kanssa työskentely kiinnostavat."
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat

