Metsän etunoja -tunnustuspalkinto ja 5000 euroa Nils Torvaldsille
Metsän etunoja -palkinnolla palkitaan vuosittain metsäalan vaikuttaja, joka on toiminnallaan luonut uskoa metsäalan tulevaisuuden menestymiseen.
Torvaldsin asiantuntemus oli ratkaisevassa asemassa ja toi eräänlaisen erävoiton, kun Euroopan parlamentti äänesti metsien käytön kestävyyttä koskevasta lulucf-esityksestä, palkintoraati perustelee. Kuva: Kari SalonenEuroparlamentaarikko Nils Torvalds palkittiin tänään Metsän etunoja -tunnustuspalkinnolla Metsämessujen avajaisissa Messukeskuksessa Helsingissä. Metsän etunoja -palkinto, suuruudeltaan 5 000 euroa, myönnettiin Torvaldsille hänen työstään Suomen metsien, metsäosaamisen ja metsien käytön puolesta.
Kuluneen syksyn aikana metsäasiat ovat olleet vahvasti esillä Euroopan unionissa.
Torvaldsin asiantuntemus oli ratkaisevassa asemassa ja toi eräänlaisen erävoiton, kun Euroopan parlamentti äänesti metsien käytön kestävyyttä koskevasta lulucf-esityksestä. Maankäyttöä, sen muutosta ja metsätaloutta säätelevä esitys uhkasi muuttaa Suomen metsät hiilinielusta päästölähteeksi. Tällä olisi huolestuttavat seuraukset maamme metsäalalle ja siten koko Suomen taloudelle, totesi palkintoraati perusteluissaan.
"Hiilinielukysymykseen sekä biomassan kestävyyskriteereihin paneutunut Torvalds on keskustellut Brysselissä väsymättömästi kollegoidensa ja muiden toimijoiden kanssa. Hän on lisännyt arvokasta tietämystä metsien ehkäisevästä roolista ilmastonmuutoksessa ja suomalaisen metsänhoidon vaikutuksesta hiilinielujen kasvattamiseen", sanoi Metsämessujen johtoryhmän puheenjohtaja Kristiina Vuopala Metsähallituksesta.
Metsän etunoja -palkinnolla palkitaan vuosittain metsäalan vaikuttaja, joka on toiminnallaan luonut uskoa metsäalan tulevaisuuden menestymiseen. 5 000 euron suuruisen Metsän etunoja -palkinnon lahjoittaa Suomen Messusäätiö ja saajan päättää Metsämessujen johtoryhmä. Palkinto jaettiin nyt yhdeksännen kerran Metsämessujen yhteydessä.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
