Kevät vetää metsästäjiä hyljejäille – näinä päivinä Maakalla täyttyy hylkimiehistä

Hylkimies kiikaroi jäälakeutta hylkeitä etsien. Kuva: Tuukka Ervasti

Kuva: Jussi Nukari

Kiintojäästä irronneet lohkareet kolisevat Norppa-aluksen kylkeen ontosti kumahdellen. Häikäisevä jäälakeus leviää oikealla puolella horisonttiin asti. Vasemmalla Perämeri velloo jo vapaana ja karmiininsinisenä.

Himankalainen hylkeenmetsästäjä – hylkimies – Sauli Kurikkala avaa hytin kattoikkunan ja tunkee itsensä kiikaroimaan jääkenttää. Hallinnahkaiset rukkaset lämmittävät tähystäjän kouria. Viima on vielä viiltävän kylmä.

Kevät on vetänyt hylkimiesporukan taas merelle. Metsästys alkaa huhtikuun puolivälissä, mutta koskaan ei voi etukäteen tietää, milloin jäätilanne sallii vesillelähdön.

Aurinko on jo painumassa kohti horisonttia. Koko päivä on partioitu pitkin kiintojään reunaa hylkeitä tiiraillen.

Lohkareisten jääröykkiöiden seasta eläintä on vaikea huomata. Lupaavan näköinen musta hahmo osoittautuu useimmiten joko varjoksi tai laivoista pudonneeksi romuksi.

Jahtia edeltävän yön hylkimiehet viettivät Kalajoen edustalla Maakallassa. Kurikkalan porukalla on siellä sukuomisteinen pieni kämppä. Samanlaisia on karulla saarella kymmeniä: harmaantuneita tai punaiseksi mullattuja majoja ulkoseinillään hylkeiden pyrstöjä ja kalloja, jotka merituuli on kalunnut paljaaksi.

Hyljekauden alussa Maakalla täyttyy metsästäjistä. Kapeilla kujilla kämppien välissä tallustelee hobittien näköisiä partaisia ukkoja vaihtamassa jahtikuulumisia. Saaren pari saunaa ovat ahkerassa käytössä.

Kun kevätaurinko nousee varhain seuraavana aamuna, saari on hiljainen ja metsästäjät merellä.

Ilta on jo hämärtynyt siniseksi, kun Kurikkala äkkää norpan muutaman sadan metrin päässä jäälakeudella. Hylje makaa tuloavantonsa vierellä mutta ei ole havainnut lähestyvää alusta.

Koneet seis. Kaksi lumipukuista metsästäjää kapuaa kivääreineen äänettömästi Norpan perässä hinattuun pieneen jollaan. Kurikkala lähtee mukaan moottorimieheksi.

Sähkömoottori vie veneen kiinteän jään reunaan, ja metsästäjät lähtevät ryömimään kohti saalista. Aluksella muu porukka tiiraa kiikareillaan hengitystään pidätellen.

Vartin päästä tilanne on ohitse. Saalis on saatu. Kurikkala nappaa hylkeen pyrstöstä kiinni ja vetää sitä kohti Norppaa.

Illan sinerrys vaihtuu pimeydeksi. Maakallaan ei enää ehditä takaisin. Tämä yö vietetään jäissä.

Väkeä tunkee sisään niin, että raahelaisen Piehingin metsästysseuran jahtimaja on revetä. Ulko-ovi on pidettävä auki, etteivät takarivin äijät pyörry kesken kokouksen.

Hylkeenpyytäjät pitkin Perämeren rannikkoa ovat kokoontuneet perinteiseen kevätkokoukseen, joka pidetään vähän ennen kuin hylkeenmetsästyskausi alkaa keväällä.

Tilaisuuden takana on Suomen hylkeenmetsästäjien yhdistys, joka perustettiin aikanaan yhdyssiteeksi perinteisen jahtimuodon harrastajille. "Viranomaiset sanoivat, että jos haluatte vaikuttaa hylkeenmetsästysasioihin, niin teidän pitää järjestäytyä", kertoo yhdistyksen puheenjohtaja, kemiläinen Jouni Heinikoski.

Ihan omassa porukassan hylkimiehet eivät kokousta, vaan paikalla on aina myös hyljetutkijoita tai riistakeskuksen edustajia. Piehingissä hyljetilanteesta kertoivat riistapäälliköt Stefan Pellas Rannikko-Pohjanmaalta ja Mikko Toivola Varsinais-Suomesta.

Kun hylkeenpyynti taas sallittiin vuosituhannen alussa pitkän rauhoitusjakson jälkeen, vanhasta perinteisestä jahdista on tullut metsästysseuroja yhdistävä tekijä. Kaatokiintiöt on Suomessa jaoteltu alueellisesti, ja niiden sisällä metsästyseurojen on koordinoitava toimintaansa, ettei kiintiö ylity. Näin ei ole koskaan tapahtunut. Vaikeasti metsästettäviä hylkeitä ammutaan aina vähemmän kuin mihin luvat riittäisivät. Viime kaudella harmaahylkeiden kiintiö oli 1 050 ja niitä saatiin 213. Erityisesti Perämerellä viihtyviä itämerennorppia olisi saanut ampua 300, mutta saalis ylsi 207 hylkeeseen.

Saalismäärät ovat hyljekantaan nähden pieniä. Tuoreimpien ruotsalaisten lentolaskentojen perusteella Itämeren alueella elää 30 000 norppaa ja 50 000 harmaahyljettä eli hallia. Hylkeillä menee hyvin. Kannat ovat vahvistumassa.

Suurimmalle osalle suomalaisista hylje on elämyseläin, jonka kohtaaminen merellä on mieleenpainuva tapaus. Kasvavista kannoista on kuitenkin haittaa erityisesti kalastukselle. Hylkeiden repimistä verkoista, rysistä ja saaliiden menetyksestä aiheutuvia vahinkoja ei tilastoida virallisesti tai korvata toisin kuin esimerkiksi hirvien tai maalla elävien suurpetojen aiheuttamat vahingot.

Pellas arvioi, että hyljevahingot nousevat Suomessa miljooniin euroihin.

Uusi uhka hylkeenmetsästykselle on hanke Perämeren Natura-alueiden muuttamiseksi suojelualueiksi. Maihinnousu luodoille kiellettäisiin, ja tämä näivettäisi perinteistä jahtimuotoa entisestään.

Hylkeenmetsästyksen saaliin käyttöä rajoittaa EU:n asettama kauppakielto. Saaliin lihaa tai nahkoja ei saa kaupallisesti hyödyntää.

Metsästäjät pitävät kieltoa järjettömänä. Eläimiä saa ampua, mutta saalista ei voi hyödyntää kuin kotitalouskäytössä. Se on raahattava mereltä maalle ja hävitettävä. Tätä pidetään järjettömänä haaskauksena, koska hylkeenpyynti kuitenkin on täysin laillista.

"Nykyisellään kyse on enemmänkin tuholaistorjunnasta kuin aidosta metsästyksestä", Pellas arvioi.

Jos hyljetuotteita haluaa Suomessa myydä, ne on tuotava Grönlannista, jolla on poikkeuslupa kauppaan.

Samanlaista poikkeuslupaa toivotaan myös Itämerelle, mutta hankkeen menestymisen mahdollisuudet ovat epävarmat. "Muualla Euroopassa hylje on lähinnä ympäristöhallinnollinen kuriositeetti, eikä haittoja mielletä ongelmaksi lainkaan", Toivola sanoo.

Epäkaupallinen hyödyntäminen on toki mahdollista.

Muutamilla Piehingin kokouksen osallistujilla on yksityisesti hankittu komea hylkeennahkalakki tai -käsineet, joiden valmistuksen vielä muutama käsityöläinen Perämeren rannikolla hallitsee. Voisi kuvitella, että kestävästä ja vettähylkivästä materiaalista valmistetuilla asusteilla olisi kysyntää myös kaupallisesti.

Kokouksen lopuksi Piehingissä päästään myös hylkeenlihan makuun, kun paikallinen tee-se-itse eräkokki Mikko Viitanen tarjoaa porukalle hylkeenlihapullilla.