
Helsinki haluaa liittää metsiään Nuuksion kansallispuistoon ‒ kävijäpaine saataisiin hajautettua laajemmalle alueelle
Helsingin omistamat, kansallispuistoon liitettäväksi kaavaillut virkistysalueet ovat laajuudeltaan noin 3 000 hehtaaria.
Nuuksion kansallispuisto on yhdessä Nuuksion järviylängön kanssa pääkaupunkiseudun merkittävin virkistyskohde. Nuuksiosta löytyy myös poropuisto. Kuva: Kari SalonenHelsingin kaupunki haluaa liittää virkistysalueitaan osaksi Nuuksion kansallipuistoa.
Kaupunki selvittää parhaillaan Metsähallituksen kanssa mahdollisuutta kansallispuiston laajentamiseen. Helsingin virkistysalueet sijaitsevat Espoossa ja Vihdissä Nuuksion läheisyydessä.
Yhdessä alueet muodostaisivat luonto- ja virkistysarvoiltaan merkittävän ja yhtenäisen kokonaisuuden, kaupunki toteaa tiedotteessaan.
Nuuksion kansallispuisto on kooltaan 5 518 hehtaaria. Helsingin omistavat virkistysalueet ovat laajuudeltaan noin 3 000 hehtaaria.
Nuuksion kansallispuistossa käy vuosittain yli 300 000 kävijää. Helsingin kaupungin virkistysalueilla kävijämäärät vaihtelevat 50 000 ja 200 000 kävijän välillä.
Mahdollisen laajennuksen myötä Nuuksion kävijäpaine saataisiin hajautettua nykyistä laajemmalle alueelle ja virkistyskäyttöä pystyttäisiin ohjaamaan kestävämmällä tavalla.
Tavoitteena olisi myös turvata rikkaat luontoarvot ja sujuvoittaa ylläpitoa saamalla alueille yhteiset säännöt.
Nuuksion kansallispuiston laajentamista koskevan selvityksen on määrä valmistua vuoden 2022 loppuun mennessä.
Selvitystä voi kommentoida Kerrokantasi-kyselyssä 28. marraskuuta saakka.
Nuuksion nykyinen kansallispuisto koostuu kartalla näkyvistä vihreistä alueista. Helsingin kaupungin omistamat ja mahdollisesti kansallispuistoon liitettävät alueet on merkitty valkoisella. Kuva: Helsingin kaupunkiArtikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat




