Sitra korvaisikivihiilen puuhakkeella
Sitran teettämän selvityksen mukaan siirtyminen kivihiilestä puuhakkeeseen kannattaisi. Se toisi työpaikkoja ja kasvattaisi taloutta. Kivihiilen poltolla saatetaan haaskata miljoonia euroja aluetaloudelta.
”Kotimaisessa uusiutuvassa energiassa on valtavasti hyödyntämättömiä mahdollisuuksia. Myös kansalaisten oma energiantuotanto auringon, tuulen, maalämmön ja biomassan avulla on helpottumassa Suomessa”, sanoo johtaja Jukka Noponen Sitrasta.
Kotimaisten biopolttoaineiden käyttöön liittyy myönteisiä talous- ja työllisyysvaikutuksia erityisesti kunnille ja aluetaloudelle.
Vaikka kivihiili vaikuttaa energiayhtiöiden kannalta houkuttelevalta ja edulliselta polttoaineelta, kivihiiltä käytettäessä menetetään alueella useiden miljoonien eurojen vuosittaiset lisätulot.
Esimerkiksi Kuopion Energian tapauksessa kaupunki ja kotimaisen puupolttoaineen tuotantoketjuun osallistuvat yritykset hyötyisivät lähes seitsemän miljoonaa euroa enemmän vuosittain, jos voimalassa käytettäisiin puuhaketta kivihiilen sijaan.
Tämän lisäksi puuhakkeen tuotannosta ja kuljetuksista syntyvä työllistävyys on yli kolminkertainen verrattuna kivihiilen työllistävyyteen.
Nykyään energiainvestointipäätökset tehdään yhtiökohtaisten kannattavuuslaskelmien perusteella, vaikka investointien hyödyt ulottuvat paljon yhtiö- ja jopa kuntarajoja laajemmalle alueelle.
Käytännössä omaa kannattavuuttaan tuijottavat voimalat ovat korvanneet puuta halvalla kivihiilellä. Siinä unohtuu alueen etu.
”Voidaan kysyä, miten kuntapäättäjät painottavat lähialueille siunaantuvia, jopa useiden miljoonien eurojen vuotuisia lisätuloja, kun he muodostavat mielipidettään paikallisen energiayhtiön polttoainekäytöstä kivihiilen ja kotimaisen polttoaineen välillä”, pohtii Sitran johtava asiantuntija Karoliina Auvinen.
Auvisen mukaan investointipäätöksiä tehdessä pitäisi ottaa huomioon yhtiökohtaisen kannattavuuslaskennan lisäksi aluetaloudelliset näkökohdat. Aluetaloudellisten vaikutusten huomiointi kääntää vaakakupin monissa tapauksissa kotimaisen polttoaineen eduksi.
”Uusiutuvien energialähteiden käyttö on tärkeää myös siksi, että se vähentää kasvihuonekaasupäästöjä merkittävästi”, Auvinen sanoo.
Tulokset perustuvat Sitran Gaia Consultingilla teettämään selvitykseen energiainvestointien taloudellisista vaikutuksista.
JARMO PALOKALLIO
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
