Viisi pantasutta saanut pentuja
Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen (Rktl) pannoittamista susista ainakin viidellä on tämänvuotiset pennut.
Pantasusien pentueista kolme syntyi Kuhmossa, yksi Keuruulla ja yksi Pyhännällä. Keuruun pantasudella on tiettävästi yhdeksän pentua.
Pannoittamattomille susipareille on syntynyt pentuja ainakin Köyliössä ja Lieksassa.
Rktl on asettanut lähetinpannat 140 sudelle vuosina 1998–2013. Eniten pannoituksia on tehty Kuhmossa, jossa elää yli kolmannes pantasusista.
Sotkamossa, Nurmeksessa ja Rautavaaralla on kussakin noin kymmenesosa Suomen pantasusista.
Viime talvena pannoitettiin 17 sutta maaliskuun 5. ja huhtikuun 3. päivän välisenä aikana. Pannoitetuista susista 12 oli lisääntymisikäisiä, loput nuoria. Neljä sutta oli pannoitettu jo aiemmin.
Pantasusien paikannukset ovat rktl:n mielestä keskeinen aineisto susikannan seurannassa, saalistustutkimuksessa ja selvitettäessä susien liikkumista esimerkiksi ihmisasutuksen tuntumassa.
Myös palveleva susipuhelin, josta metsästäjät voivat jahtikauden aikana tiedustella pantasusien ylimalkaisia olinpaikkoja, perustuu pantasusien paikannuksiin.
Viime syksynä susipuhelimeen tuli neljässä kuukaudessa 5 491 soittoa.
Tulevalla metsästyskaudella rktl pyrkii näyttämään pantasusien sijainnit internetin välityksellä 10x10 kilometrin ruuduissa.
Tutkija Samuli Heikkisen mukaan palvelussa pitäisi näkyä noin 18 pantasutta. Palvelu avautunee syyskuun puolivälissä ja sitä jatketaan kevättalvella niin kauan kuin koirilla tapahtuva metsästys on luvallista.
REIJO VESTERINEN
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
