Tiilikainen: Suomalaisten ilmastoratkaisujen vientiä monipuolistettava
Uusi asunto-, energia- ja ympäristöministeri uskoo, että Suomi voisi olla ilmastopolitiikan mallimaa.
Entisen maatalous- ja ympäristöministerin salkkuun kuuluvat ympäristöasioiden lisäksi nyt energia- ja asunto-asiat. Kuva: Markku VuorikariAsunto-, energia- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.) haluaa edistää suomalaisia kiertotalousratkaisuja ja tehdä Suomesta ilmastopolitiikan kärkimaan.
"Kärkimaan asemaa tavoitellaan, jotta muualta päin meitä katseltaisiin uteliaana ja kiinnostuneena", hän kertoi maanantaina tiedotustilaisuudessa.
Hallituksen kärkihankkeet tähtäävät puun monipuoliseen käyttöön. Viennin edistäminen on tärkeä osa Tiilikaisen uusia ministeritehtäviä.
"Lähdemme monipuolistamaan suomalaista vientiä, koska maailmalla kaivataan puhtaita ratkaisuja bio- ja kiertotaloudessa."
"Jos Suomi rankataan ympäristön tilassa tai politiikassa kärkimaiden joukkoon, meitä kohtaan tunnetaan kiinnostuneisuutta. Osaamista pitää ruokkia."
Ministerin mukaan mediassa on kuva, että hallituksen tavoitteet tähtäävät pelkästään puun polttamiseen.
Näin ei kuitenkaan ole, Tiilikainen muistuttaa.
Muovia ja muita materiaaleja voidaan korvata jalostamalla puukuitua pakkausmateriaaleihin, tekstiileihin ja komposiitteihin. Ministerin mukaan puun ligniinin uusilla innovaatioilla Suomi voisi pärjätä kansainvälisesti.
Tiilikainen sanoo, että vientiin panostaminen on pitkälle tulevaisuuteen tähtäävää työtä.
"Vaikka kuitupuolella paperit menevät alas, pakkausmateriaalit ovat kasvava ala."
Tiilikainen lupaa, että myös puurakentamiseen panostetaan lisää.
Energiapuolen kärkihankkeilla satsataan Tiilikaisen mukaan muun muassa sähköautojen latausjärjestelmiin tai biokaasun liikennekäyttöön.
"Kärkihankerahoilla edistetään energiajärjestelmien ja puhtaiden energiakäyttömuotojen uudistamista."
Uutta ministerisalkkuaan Tiilikainen piti haastavana, mutta mielenkiintoisena. Ensimmäistä kertaa yhdelle ministerille on koottu kansainväliset, EU:n ja kotimaan ilmastoasiat.
”Tämä on haastava, mutta vaikuttava kokonaisuus”, ministeri kommentoi uusia tehtäviään.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
