Ruotsin maatalousvirasto rauhoittelee: Hakkuut eivät pysähdy sikaruttoalueella kahdeksi vuodeksi
”Tilanne ei ehkä ole niin paha, kuin alussa näytti.”Ruotsin maatalousvirastosta kerrotaan, että sikaruton takia metsänhoidolle asetetut rajoitukset voidaan purkaa jo kauan ennen muiden rajoitusten päättymistä. Ruotsin keskiosassa eristettiin laaja alue afrikkalaisen sikaruton leviämisen estämiseksi reilu viikko sitten.
”Tilanne ei ehkä ole niin paha, kuin alussa näytti. Ensiksi pitää kuitenkin selvittää, missä tarkalleen virusta tällä alueella esiintyy”, maatalousviraston eläinlääkäri ja tartuntavastaava Maria Cedersmyg totesi Ruotsin radion Ekot-lähetyksessä.
”Täytyy myös määrittää, millainen toiminta siellä on mahdollista tulevaisuudessa sekä pohtia, miten voimme tukea ihmisiä liiketoimintansa jatkamisessa. Mutta kyse ei ole kahden vuoden tauosta koko vyöhykkeellä”, Cedersmyg vakuutti.
Maatalousvirasto voi myöntää pääasiassa ammatilliseen metsänhoitoon poikkeuksia rajoituksiin aikaisintaan kolmen kuukauden kuluttua tartunnan toteamisesta, joka tapahtui 6. syyskuuta, kertoivat Ekot ja uutista lainannut Jordbruksaktuellt.
”Meidän pitää selvittää, miten toimintaa alueella voidaan jatkaa ilman, että levitämme tautia edelleen. Kyseessä on eräänlainen kouluttautuminen tilanteeseen. Katsotaan, kuinka kauan menee, ennen kuin voimme ryhtyä käytännön toimiin. Selvitämme, miten yhteydenpito ja korvausten hakeminen toteutetaan”, Cedersmyg totesi.
Jordbruksaktuelltin juttuun pääset tästä.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat








