Metsäkeskus kartoittaa vesakoita satelliittikuvien perusteella: "Haluamme aktivoida metsänomistajia"
Metsäkeskus tehostaa satelliittikuvamenetelmän avulla lainvalvontaa ja päivittää metsävaratietoja.
Taimikonhoito lyhentää puuston kiertoaikaa, nopeuttaa tukkipuiksi kasvamista ja parantaa metsätalouden kannattavuutta. Kuva: Tytti VuorikariMetsäkeskus testaa satelliittikuvien hyödyntämistä taimikoiden varhaishoidon arvioinnissa.
Teknologian tutkimuskeskus VTT:n kehittämän laskentamallin avulla metsäkeskus saa tietoa vesakon määrästä taimikoissa. Laskentamalli pohjautuu satelliittikuvien tulkintaan.
Vesakoitumistiedon perusteella esimerkiksi metsänhoitotöitä voidaan markkinoida suoraan asiakkaille.
Suomen metsäkeskuksen rahoitus- ja tarkastuspäällikkö Aki Hostikka on kiertänyt kevään aikana maastossa ja arvioinut tulkinnan onnistumista.
"Tulos on yllättävän hyvä ja toimii parhaiten varhaishoitotarpeen määrittelyssä. Menetelmä toimii myös varttuneissa taimikoissa, mutta puuston sekalaisuus vaikeuttaa joskus tulkintaa, Hostikka kertoo metsäkeskuksen verkkosivuilla.
Taimikoiden vesakoitumisennusteen kehittäminen on jatkoa kahden peräkkäisen ajankohdan satelliittikuvan erotuskuvatulkinnalle, jolla pystytään erottamaan maastosta avohakkuut ja usein myös harvennushakkuut.
Satelliittikuvausaineistoa voidaan myös verrata alueelta toimitettuihin metsänkäyttöilmoituksiin. Näin metsäkeskus saa selville, onko toteutetuista hakkuista toimitettu lain vaatima metsänkäyttöilmoitus.
"Hakkuiden seurannan menetelmä on tulossa tuotantoon ensi vuoden alussa, jos kaikki menee hyvin. Tavoitteena on saada metsikön alkuvaiheen kehitys seurantaan kattavasti, uudistushakkuusta varhaishoitovaiheeseen", Hostikka sanoo.
Metsäkeskuksen metsäasiantuntijan Pekka Kuitusen mukaan hankkeella tavoitellaan mahdollisimman tarkkaa vesakoitumisindeksiä, joka nojaa satelliittikuvien lisäksi drooniaineistoon.
Menetelmän tuloksia tarkistetaan maastossa drooneilla ja kaukokartoitusteknologiaan erikoistuneen Mosaicmill-yhtiön laskentamenetelmillä. Drooneilla saadaan tuoretta ja vertailukelpoista kuva-aineistoa taimikoista.
"Satelliittikuvia verrataan droonilennätyksillä kerättyyn aineistoon eli taimikoiden tämänhetkiseen todelliseen tilanteeseen", Kuitunen selittää.
Satelliittikuvat tulevat maanmittauslaitokselta. Ne ovat avointa ja täysin ilmaista dataa. Tarkkuus on 10 metrin luokkaa.
"Rahalla saatava tavara olisi sitten tarkkuudeltaan 30 sentin luokkaa", Kuitunen lisää.
Vesakoitumisen seurannan kehittämishankkeessa on mukana myös kaakkoisen Suomen metsänhoitoyhdistyksiä, joille pyritään tarjoamaan uusia työkaluja taimikonhoitotöiden markkinointiin.
"Kangasniemen ja Luumäen alueella lähetettiin kirjeitä tänä kesänä pelkän satelliittikuva-aineiston ja vesakoitumisindeksin perusteella", metsäkeskuksen aluejohtaja Antti Heikkilä kertoo.
Valtakunnan metsien 12. inventoinnin mukaan taimikonhoito on myöhässä jo lähes 800 000 hehtaarilla. Heikkilän mukaan Metsäkeskus haluaa olla mukana aktivoimassa metsänomistajia.
"Metsänomistajiin ollaan syksyllä yhteyksissä, ja kysytään, että miten he ovat tämän heille tulleen informaation kokeneet ja pitääkö se ylipäätään paikkaansa."
"Kun nyt on tällainen aineisto saatavilla, niin kokeillaan, onko siitä hyötyä", Heikkilä toteaa.
Lue lisää aiheesta:
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
