Sahatavara pärjää vertailussa
Sahatavaran alueellisilla laatueroilla on merkitystä kansainvälisessä kaupassa. Visuaalista laatua arvostetaan varsinkin männyllä.
Metsäntutkimuslaitos (Metla) selvitti suomalaisen ja venäläisen sahatavaran laatueroja sekä lajittelukriteereitä.
Suomalaisen ja luoteisvenäläisen sahatavaran välillä havaittiin laatueroja. Suomalainen mänty on lujempaa ja visuaalisesti näyttävämpää, kun taas kuusella erot ovat pienempiä.
Tutkimuksessa vertailtiin sahatavaraa, joka oli peräisin kolmelta alueelta Suomesta ja kahdelta alueelta Luoteis-Venäjältä.
Laatuerot korostavat puuraaka-aineen ja puutuotteiden lajittelun tarvetta.
Huippulujilla laaduilla voitaisiin saada lisähintaa rakennustuotteille, jos ne pystyttäisiin erottamaan luotettavasti sahatavarasumasta käytännön lajittelussa.
Laatueroilla ja niistä johtuen myös arvoeroilla on merkitystä erilaisten puutuotteiden viennin ja tuonnin kannalta. Se vaikuttaa sekä kilpailuympäristöön asemoitumisessa että tuote- ja asiakasryhmiin jakautumisessa.
Asia on Metlan arvion mukaan ajankohtainen juuri nyt, kun Venäjän liittyminen Maailman kauppajärjestön (WTO) jäseneksi johtaa raakapuun tullimuutosten lisäksi myös puutuotteiden tullimuurien madaltumiseen.
MT
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
