Suurpetopolitiikanarviointi alkamassa
Helsingin yliopiston Ruralia-instituutti ryhtyy selvittämään, kuinka onnistui Suomen suurpetopolitiikka vuosina 2007–2012.
Arvioinnissa selvitetään, kuinka tarkoituksenmukaista, tuloksekasta, vaikuttavaa ja tehokasta kansallinen suurpetopolitiikka oli vuosina 2007–2012. Arvioinnin yhteydessä listataan myös kehittämisehdotuksia tulevaisuutta varten.
Suurpetopolitiikalla tarkoitetaan tässä yhteydessä hoitosuunnitelmien täytäntöönpanoa.
Tarkasteluun otetaan ministeriön asetukset, joilla rajoitetaan suurpetojen metsästystä sekä poikkeuslupien myöntäminen.
Lisäksi selvitetään suurpetojen aiheuttamien vahinkojen korvaaminen sekä vahinkojen ennaltaehkäisy.
Osansa arviosta saa myös suurpetojen seuranta sekä sitä tukeva tutkimus. Lisäksi tutkitaan toimien valmistelut.
Arvioinnissa kiinnitetään huomiota suurpetopolitiikan ekologiseen, taloudelliseen ja sosiaaliseen kestävyyteen.
Ekologista kestävyyttä arvioitaessa tarkastellaan uhanalaisuusselvitystä, metsästyksen mitoitusta sekä suurpetokantojen kehitystä tarkastelujaksolla.
Taloudellisen kestävyyden tarkastelussa otetaan huomioon ainakin hallinnon ja tutkimuksen kustannukset sekä petovahinkomäärärahat.
Sosiaalisen kestävyyden arviointi kattaa politiikan avoimuuden, osallistavuuden sekä yhteiskunnallisen hyväksynnän.
Ohjausryhmää johtaa maa- ja metsätalousministeriön kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio. Maa- ja metsätalousministeriön lisäksi edustajia on ympäristöministeriöstä ja sisäministeriöstä. Mukana ovat myös riistantutkimus, Suomen ympäristökeskus, Metsähallitus, Rajavartiolaitos ja Poliisihallitus.
Järjestöistä ovat mukana MTK, Suomen metsästäjäliitto, Suomen luonnonsuojeluliitto, WWF Suomi, Paliskuntien yhdistys sekä Saamelaiskäräjät.
Työryhmä kuulee lisäksi muitakin asiantuntijoita työnsä aikana.
Arvioinnin on määrä valmistua vuoden loppuun mennessä. Sen alustavia tuloksia käytetään jo syksyllä käynnistyvän susikannan hoitosuunnitelman päivityksessä.
REIJO VESTERINEN
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
