Varauksilla lykkäystäveronmaksuun
Menovaraus tehdään verolomakkeen kohtiin 1.–3. kirjatuista veronalaisista tuloista. Hankintatyön arvoa ei lasketa mukaan.
Menovaraus saa olla enintään 15 prosenttia metsätalouden pääomatulojen määrästä. Varauksen euromäärä saadaan, kun verolomakkeen kohtiin 1.–3. kirjatut veronalaiset tulot lasketaan yhteen ja kerrotaan saatu summa luvulla 0,15.
Jos metsänomistaja on oikeutettu metsävähennykseen ja sitä käytetään, sen määrä vähennetään ensin tulojen summasta ja jäännös kerrotaan luvulla 0,15.
Menovaraus tehdään metsätalouden veronalaisten pääomatulojen yhteismäärästä. Näin ollen varauksia tulee vain yksi, vaikka puuta olisi myyty eri tiloilta tai useampana kauppana. Menovaraus ilmoitetaan lomakkeen kohdassa 4.2. ja 21.
Menovarauksen tekeminen ei ole pakollista. Varaus on metsänomistajalle tavallaan korotonta veroluottoa, jolla veron maksua siirretään myöhemmille vuosille.
Vuoden 2011 veroilmoitusta täytettäessä on otettava huomioon, että nyt tehtävät varaukset ja tulouttamatta jätettävät aikaisemmat varaukset siirtyvät kiristyvän verotuksen piiriin.
Pääomatulojen veroprosentti on verovuodesta 2012 alkaen enintään 50 000 euron puhtaasta pääomatulosta 30 prosenttia ja ylimenevästä osasta 32 prosenttia. Vuoden 2011 veroprosentti on 28.
Varaukset on tuloutettava neljän, entisissä Oulun ja Lapin lääneissä kuuden varauksen tekovuotta seuraavan vuoden aikana. Näin vuoden 2011 veroilmoituksella on tuloutettava ne varaukset, jotka on tehty vuonna 2007 tai 2005. Tuloutus tapahtuu kirjaamalla varauksen määrä verolomakkeen kohtaan 5.1.
Varausten tekemiseen ovat oikeutettuja luonnollisten henkilöiden lisäksi kuolinpesät, verotusyhtymät ja yhteismetsät.
Tuhovarauksen voi tehdä vakuutuskorvauksesta, ei tuhoalueelta saadusta puukauppatulosta.
Tuhovarauksen tekemiselle ei ole asetettu 15 prosentin ylärajaa. Varaus saa olla enintään uudistamismenojen suuruinen.
Jos tuhovaraus on enemmän kuin 15 prosenttia vakuutuskorvauksesta, muistiinpanoihin on liitettävä metsänhoitoyhdistyksen tai metsäkeskuksen antama tai muu luotettava selvitys (esimerkiksi vakuutuksenantajan) tuhoutuneen metsän uudistamismenojen arvioidusta määrästä.
Tuhovarauksen tulouttaminen tapahtuu samalla tavoin kuin menovarauksen.
MT
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
