Susi lähestyi koiranulkoiluttajaa Siikalatvalla – poliisi määräsi karkotettavaksi
Siikalatvan Kerälänkylällä on tehty marraskuun aikana havaintoja asutuksen lähellä liikkuvista susista.
Susien käyttäytymisen ja niiden aiheuttaman mahdollisen riskin vuoksi poliisi on määrännyt sudet karkotettavaksi. Kuvituskuva. Kuva: Timo AaltoOulun poliisilaitos on määrännyt Siikalatvalla, Pohjois-Pohjanmaalla koiranulkoiluttajaa lähestyneen suden karkotettavaksi.
Poliisi kertoo, että Siikalatvan Kerälänkylällä on tehty marraskuun aikana havaintoja asutuksen lähellä liikkuvista susista. Suurimmaksi osaksi havainnot ovat olleet jälkihavaintoja eli susi tai sudet ovat liikkuneet alueella yöaikaan.
Kaksi kertaa susi on kuitenkin havaittu pihapiirissä päivällä. Lisäksi yhdessä tapauksessa susi lähestyi koiraa ulkoiluttanutta henkilöä.
Susien käyttäytymisen ja niiden aiheuttaman mahdollisen riskin vuoksi poliisi on määrännyt sudet karkotettavaksi. Karkottamisella pyritään vaikuttamaan susien käyttäytymiseen ja saamaan ne karttamaan liikkumista asutulla alueella.
Susien kanta-arvion mukaan tapahtuma-alueella elää susilauma.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
