Sellun hintapysyy nousussa
Sellun hinta porskuttaa sitkeästi yleistalouden apeutta vastaan. Talouskasvun osalta pientä valoa pilkottaa Yhdysvaltain suunnalta, kertoo paperialaa seuraava Foex.
Vaikka Euroopan talous on edelleen sekaisin, paperitehtailta tulee myös myönteisiä uutisia. Koneiden sulkemiset alkavat vihdoin purra ja kysyntä syö varastoja pienemmiksi.
Voi olla, ettei kesälomien yhteyteen enää tarvita pitkiä ylimääräisiä seisokkeja.
Paperien hinnoissa viimeviikkoiset muutokset jäivät pieniksi. Vuoden alkuun verrattuna vain kevyesti päällystetty lwc-aikakauslehtipaperi on pitänyt kutinsa.
Sellun hyvä hintakehitys on ollut pitkälti Kiinan varassa. Siellä havu- ja lehtisellun hintaero on kaventunut olemattomiin. Se saattaa ennakoida havusellulle lisää menekkiä.
Havusellutonnin hinta nousi viime viikolla 12 eurolla. Hintahyppy selittyy euron heikkenemisellä.
Kartongin ja pakkausmateriaalin kauppa käy kohtuullisella vauhdilla. Niiden hinnat ovat nousseet selvästi vuoden alusta.
JARMO PALOKALLIO
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
