Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Juupajoen henkeäsalpaavassa rotkossa pesivät peikot ja lentelee runsas lintulajisto

    Korkeakosken taajamassa Juupajoella 130 porrasta johdattavat kulkijan satumaahan. Alueelle on tehty esteetön näköalatasanne ja uusi luontopolku
    Katriina Vuorikivi kertoo, että rollaattorin kanssa kurvaileva rotkon vanhin asukas, tonttuvanhus Kostia Juupa valvoo esteetöntä näköalapaikkaa.
    Katriina Vuorikivi kertoo, että rollaattorin kanssa kurvaileva rotkon vanhin asukas, tonttuvanhus Kostia Juupa valvoo esteetöntä näköalapaikkaa. Kuva: Carolina Husu

    "Iskä tuu kattomaan! Täällä on keijuja!", kaikuu lapsen ääni puiden takaa.

    Keijuja voikin melkein nähdä kävellessään Juupajoen rotkossa kymmeniä metrejä katutason alapuolella. Jääkauden muovaama rotkolaakso muodostaa oman maailmansa keskellä Korkeakosken taajamaa.

    Viime kesänä MT kirjoitti, että rotkoa kunnostettiin viime vuonna Kylät kartalle II -hankeen avulla. Rakentamisessa apuna oli myös Ahlmanin ammattiopiston luontoalan opiskelijoita. Tänä kesänä on pystytty avaamaan noin kahden kilometrin pituinen uusi reitti.

    Juupajoen rotkossa voi huuhtoa huolet pois ja nousta parkkipaikalle virkistyneenä.
    Juupajoen rotkossa voi huuhtoa huolet pois ja nousta parkkipaikalle virkistyneenä. Kuva: Carolina Husu

    Rotkoon pääsee nykyään kurkistamaan myös, vaikka ei voisi portaita kiivetäkään. Lähelle Korkeakosken Pikkukirkkoa on rakennettu esteetön näköalatasanne, johon pääsee autolla lähes viereen.

    Elokuussa paikalle on nousemassa myös esteetön kotalaavu retkeilijöiden ja paikallisten käyttöön.

    "Tarkoitus on, että entistä useampi voisi nauttia tästä", kertoo Juupajoen kunnan projektityöntekijä Katriina Vuorikivi.

    Helsinkiläinen Pietari Koski oli tutustumassa rotkoon pikkuveljensä ja isovanhempiensa kanssa.
    Helsinkiläinen Pietari Koski oli tutustumassa rotkoon pikkuveljensä ja isovanhempiensa kanssa. Kuva: Carolina Husu

    Uusien reittien lisäksi alueen tarinallistamista on jatkettu. Tarinoita reitillä riittääkin niin paljon, että muutaman kilometrin reitin kiertämiseen hurahtaa helposti useampi tunti.

    Sammalesta, oksista ja luonnonmateriaaleista tehtyjä hahmoja kuten eläimiä, peikkoja, keijukaisia ja enkeleitä, on sijoiteltu rotkoon reittien varsille ja kurkistelemaan yllättävistäkin paikoista. Jokaisella hahmolla on oma tarinansa, jonka voi lukea älypuhelimen kautta.

    Rotkon kunnostustöihin on osallistunut yli sata henkilöä Juupajoelta ja lähialueelta. Omia teoksiaan ovat tehneet niin eskarilaiset kuin paikalliset mummotkin.

    "Ensin näitä teoksia tehtiin talkooporukalla muutamia ja tänä vuonna tämä on nyt vähän paisunut", nauraa Vuorikivi.

    Vuorikivi iloitsee, että ilkivaltaa ei ole enää juurikaan esiintynyt, koska niin moni on päässyt osallistumaan rotkoreittien tekoon. Roskia ja tölkkejä joutuu tosin jonkin verran keräilemään retkeilijöiden jäljiltä.

    Rotkosta on muodostunut Korkeakosken kylän yhteinen ylpeyden aihe, jota tullaan katsomaan kauempaakin.

    Polulla vastaan kävelevät helsinkiläiset Pietari ja Werne Koski yhdessä isovanhempiensa kanssa. Molempien poikien mielestä sammalesta tehty ilmassa roikkuva hämähäkki oli retken hauskin yllätys.

    Juupajoen rotko on luonnonsuojelualuetta. Tarinoiden ja teosten lisäksi oman pienilmastonsa muodostava rotko on lintuharrastajien suosiossa, koska alueella elää runsas lintulajisto.

    Pitkospuista ja reiteistä huolimatta rotkossa kannattaa katsoa mihin astuu. Reiteillä on jyrkkiä nousuja ja sateella polut muuttuvat liukkaiksi.
    Pitkospuista ja reiteistä huolimatta rotkossa kannattaa katsoa mihin astuu. Reiteillä on jyrkkiä nousuja ja sateella polut muuttuvat liukkaiksi. Kuva: Carolina Husu

    Aluetta kunnostettiin ensimmäisen kerran vuonna 2009, mutta reittejä ei ylläpidetty, joten ne jouduttiin pian sulkemaan turvallisuuspuutteiden takia. Sittemmin rakenteita on uudistettu sekä EU:n leader -rahoituksella että ely-keskukselta ja kunnalta saadulla hankerahoituksella.

    Vuorikivi on kuitenkin huolissaan rotkon nykyisten rakenteiden tulevaisuudesta. Tällä hetkellä kunnostus ja ylläpito perustuu erilaisiin hankerahoituksiin ja projekteihin.

    "Nyt kun on saatu tänne tällaiset rakenteet, niin näitä täytyisi ylläpitää. Ei reittejä voida vaan jättää oman onnensa nojaan hoitamatta, koska sitten ollaan kohta taas samassa tilanteessa ja tehty työ on mennyt hukkaan", hän toteaa.

    Myös ympäri vuoden ulkona olevat luonnonmateriaaleista valmistetut teokset kaipaavat aika ajoin siistimistä ja korjailua.

    Uudenkarheat pitkospuut, taidokkaasti kaiverretut opasteet ja kyltit sekä selkeästi merkityt reitit helpottavat alueeseen tutustumista.

    Vuorikivi kuitenkin muistuttaa, että reiteillä on edelleen jyrkkiä nousuja ja pudotuksia, joten liikkuessa täytyy olla varovainen. Sade voi muuttaa polut velliksi ja pitkospuut lipsuviksi.

    "Rotkokokemus on parhaimmillaan kun käy ihan hiljaa ja nauttii vaan lintujen laulusta ja kiireettömästä tunnelmasta. Rotkon lupaus on, että takaisin parkkipaikalle nousee hymyileviä ja onnellisia ihmisiä."

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.