Luolakoirien taipumuskokeisiin kaavaillaan aitoa kettua jäljittelevää mekaanista kettua
Maa- ja metsätalousministeriö on kutsunut luolakoirien taipumuskokeisiin liittyvät sidosryhmät keskustelemaan asiasta.Kennelliiton tiedotteen mukaan ministeriön kokoon kutsumassa tapaamisessa on tarkoitus keskustella mahdollisuuksista luopua elävien kettujen käytöstä luolakoirien taipumuskokeissa ja selvittää tarvittavia jatkotoimia.
Palaveriin on kutsuttu edustajat Suomen Kennelliitosta ja niistä rotujärjestöistä, joiden roduilla on oikeudet luolakoirien taipumuskokeisiin. Mukana on myös edustaja Suomen riistakeskuksesta, SEY Suomen eläinsuojelusta, Eläinten hyvinvointikeskuksesta, Seura- ja harrastuseläinten hyvinvoinnin neuvottelukunnasta sekä Ruokavirastosta.
”On hyvä, että eri tahot pääsevät keskustelemaan yhdessä luolakoirien taipumuskokeista ja niiden tulevaisuudesta. Kerromme tapaamisessa luolakoirien taipumuskoetoiminnan nykytilasta ja toiminnan laajuudesta”, kertoo Kennelliiton koe- ja kilpailutoimikunnan puheenjohtaja Risto Ylitalo.
Kennelliitto kertoo palaverissa myös Tanskasta saaduista hyvistä kokemuksista mekaanisen ketun käytöstä luolakoirarotujen koulutuksessa ja testauksessa.
Tanskassa käytössä olevat mekaaniset ketut on pyritty suunnittelemaan koiran näkökulmasta mahdollisimman todelliseksi ulkonäöltään, ääniltään ja liikkeiltään. Mekaaninen kettu voi liikuttaa päätään ja päästää myös erilaisia ääniä, jotka on tallennettu elävän ketun äänistä vastaavassa tilanteessa. Myös erilaisia hajusteita on mahdollista käyttää.
Tanskan Metsästäjäliiton mukaan mekaaninen kettu ei voi korvata elävää kettua, mutta se on paras käytettävissä oleva vaihtoehto luolakoirien koulutuksessa ja testauksessa. Heidän kokemuksensa mukaan mekaanisella ketulla koulutetut koirat ovat toimivia metsästyskoiria. Vastaavanlainen mekaaninen kettu on käytössä myös Norjassa.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat







