Finlaysonin luova johtaja Jukka Kurttila lähtee innokkaasti metsästämään aina, kun tilaisuus koittaa: "Lihakateus estää uusien jäsenten liittymisen metsästysseuroihin"

"Paikalliseen metsästysseuraan pääsyyn ei riitä aina maakaan", pohtii Jukka Kurttila Sofia-koira kainalossaan. Kuva: Jaana Kankaanpää

Itä-Helsingin lähiöissä kasvanut Finlaysonin luova johtaja Jukka Kurttila paljastuu innokkaaksi metsästäjäksi. Metsästysseuraan pääsy on miehen mielestä kuitenkin tehty liian hankalaksi.

"Joudun aina ruikuttamaan itseäni jahteihin. Olen ystävien armoilla. Onneksi on ystäviä, jotka kutsuvat 4–5 kertaa vuodessa mukaan."

Kurttila kritisoi metsästysseuroissa ilmenevää sisäänpäinkääntyneisyyttä. Hänellä on maaseudulla vapaa-ajan paikka, jonka yhteydessä on myös omaa metsää. Metsästysseuraan sillä ei kuitenkaan pääse.

"Suurin este on lihakateus. Sitä ilmenee monissa metsästysseuroissa, jotka varjelevat saalistaan ulkopuolisilta. Samaan aikaan tiedetään, että metsästäjäkunta tietyissä seuroissa ikääntyy. Jos seura ukkoontuu, kannattaisi ottaa nuoria innokkaita mukaan. Paikalliseen metsästysseuraan ei riitä pelkkä maa."

Kun Kurttila suoritti metsästäjäntutkinnon, hän oli kurssin priimus. Jahtien makuun hän pääsi heti.

"Olen kiitollinen ystäville ja bisnestutuille, joiden ansiosta minulla on mahdollisuus päästä harrastamaan. Tutut tietävät, että olen valmis kulkemaan vaikka läpi harmaan kiven, että pääsen mukaan."

Vuolaat kehunsa ja kiitoksensa Kurttila suuntaa Kauhajoelle, missä hän käy kerran syksyssä ystävien luona viikonlopun jahdissa.

"Siellä Helsingin poika saa juosta! Toissavuonna kiersin yhden suon, että sain tönäistyä yhden hirven passiin. Se endorfiinien määrä on mahtava."

Metsästystä mies kuvailee terveeksi ja kannatettavaksi lajiksi.

"Riista saa viettää villin ja vapaa elämän. Olen itse jättänyt tehotuotetun lihan pääasiassa pois ravitsemuksestani."

Metsästys onkin Kurttilalle harrastuksen lisäksi myös tärkeä ravinnon lähde. Vapaa-ajan kotinsa pihapiirissä miehellä on myös pieni kasvihuone ja perunamaa.

"Olen kasvispainotteinen sekasyöjä. Hirven ja peuran lisäksi syön villilintua. Riistanlihan lisäksi lautasellani on usein kalaa ja lammasta. Meidän keittiössämme on tällä hetkellä viisi lammasta, jotka minun pitäisi leikata. Se taito kehittyy vain harjoittelemalla."

Vaikka mies puhuu metsästysseurojen lihakateudesta, osattomaksi hän ei ole jäänyt.

"Pakastimeni on tällä hetkellä aivan täynnä."

Metsästys on harrastus, jota ei tule ihan kaikille mainittua.

"Siitä saattaa joku pahoittaa mielensä. Siis kaupungissa. Missä ei muisteta, että metsässä eläimet syövät toisiaan kaiken aikaa ja ihminen on alun perin elänyt juuri metsästyksen varassa. Siellä, missä minä käyn metsästämässä, se on hyvin arkista ja jopa tapa säästää perheen ruokakuluissa."

Voiko metsästystä sitten pitää elitistisenä harrastuksena?

"Jotkut toki pitävät sitä elitistisenä. Jotta pääset metsästysseuraan, sinulla pitää olla joko paljon maata tai oikeat sukujuuret. Voihan sitä elitistiseksi tavallaan kutsua."

"Minusta se on myös paljon muuta. Metsästykseen liittyy paljon hienoja tapoja ja perinteitä. Metsästyksen varjolla luodaan verkostoja, solmitaan hyviä ystävyyssuhteita ja tehdään bisnestä. Itse jahdissa titteleillä ei ole merkitystä. Kaikki ovat samanarvoisia ja hoitavat tehtävänsä."