Puukauppa piristyyviennin heikkoudesta huolimatta
Puukauppa on käynyt alkuvuonna tuplavauhdilla viime vuoteen verrattuna. Pellervon taloustutkimus PTT odottaa, että tahti säilyy hyvänä jatkossakin ja vuoden loppuun mennessä puumäärä nousee 40 miljoonaan kuutioon.
”Odotamme puukaupan käyvän vilkkaasti nykyisillä kantohinnoilla. Ne ovat kohtuullisen korkealla, eikä niihin kohdistu nousuodotuksia”, sanoo tutkimusjohtaja Paula Horne.
Pystykauppoja solmitaan reilua viidennestä viimevuotista enemmän. Pystyvarastoja ei kuitenkaan kerry, vaan kauppamäärä vastaa hakkuita.
PTT arvioi havutukkien keskimääräisen kantohinnan asettuvan 54–56 euroon kuutiometriltä. Hintaa laskee sahatavaran heikko kysyntä.
Kuitupuu jatkaa halpenemistaan. Perusteet ovat yksinkertaiset: sellun vientihinta laskee selvästi, eikä paperin vientihintakaan nouse.
Valoa tunnelin päässä alkaa näkyä kunnolla vasta ensi vuonna, kun Suomen talous löytää jälleen kasvu-uran. Myös Eurooppa alkaa elpyä.
Se lisää rakentamista. Siihen on hyvät edellytykset, kun korot ovat alhaalla. Puun kysyntää kasvattaa myös se, että ympäristösyistä puun osuus rakentamisessa kasvaa. Tai ainakin niin toivotaan käyvän.
Sitä ennen sahoilla on tiukat ajat eikä uusilta sulkemisilta ehkä vältytä. Siltä osin myös Ruotsin sahat ovat liipasimella.
Elpyminen lisää puun tarvetta ensi vuonna, joten teollisuus kasvattaa edelleen ostojaan yksityismetsistä. Lisääntyvä puun tarve kääntää kantohinnat nousuun.
Tälläkin kertaa korotukset kohdistuvat järeään puuhun. Se on mahdollista, sillä myös sahatavaran hinta lähtee lievään nousuun.
”Puukauppoja ei silti kannata siirtää ensi vuoteen. Korotukset jäävät niin pieniksi, että inflaatio syö ne.”
Viime vuonna metsänomistajat kuittasivat 1,56 miljardia euroa kantorahaa. Puuta hakattiin aiempaa enemmän ja myös keskihinnat nousivat, joten potti kasvoi edellisestä vuodessa selvästi.
Tänä vuonna puunmyyntitulot yksityismetsistä jäävät 1,41 miljardiin euroon. Tämä johtuu viime vuotta alhaisemmista hakkuumääristä sekä puun hintojen laskusta.
JARMO PALOKALLIO
PTT-ennuste on
kokonaisuudessaan lehden välissä.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
