Sellun hinnan-korotuksista väännetään kättä
Tuottajat ja ostajat ovat neuvotelleet korotuksista havusellun hintaan, mutta tulosta ei ole vielä tiedossa, kertoo Foex.
Korotuksia puoltavat tuottajien kustannusten nousu ja spot-kauppojen vähentyminen.
Toisessa vaakakupissa painavat ostajien vastarinta, sellun heikko kysyntä Euroopassa sekä vaipoissa ja siteissä käytettävän fluff-massan markkinan heikentyminen.
Havusellun viitehinta nousi viime viikosta 4,70 eurolla ja lehtisellun 7,30 eurolla tonni.
Hintaneuvotteluja odotellaan myös aikakauslehtipaperin markkinoilla ensi kuun vaihteeseen. Euroopassa tehtaiden sulkemisen pitäisi jo näkyä paperin todellisessa tarjonnassa.
Eri paperilaatujen eurohinnat laskivat hieman yhteisvaluutan kurssin vahvistuessa.
EU:n talouden heikentymisen arvioidaan yhä vähentävän paperin kysyntää. Toisaalta heikennyt euro helpottaa vientiä muualle maailmaan.
HENRIK SCHÄFER
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
