Lukijalta: Suomi voisi olla luonnonsuojelun mallimaa eikä susien tuhoaja
Luontomatkailua kehittämällä sudet ja karhut voisivat tuoda euroja köyhään maahamme, kirjoittaa ympäristöfilosofi Leena Vilkka.Suomi voisi olla luonnonsuojelun mallimaa. Tällä hetkellä maamme on ajautumassa EU:n tarkkailuluokalle myös moraalittomasta suhteestaan luontoon. Uhanalaisen suden massamittaiset jahdit on aloitettu 1.1.2026, muka laillisesti, eduskunnan hirveällä kiireellä kyhäämällä surkealla lainmuutoksella.
Susiviha rehottaa laajemmin kuin koskaan. Traumatisoiduin jo pikkutyttönä, kun satapäinen mieslauma jahtasi yhtä susiparkaa. Sudet tapettiin viimeiseen yksilöön asti. Tämä Hämeen suden kuolema johti kuitenkin jonkinlaiseen suden rauhoitukseen vuonna 1973.
Käytännön merkitystä rauhoituksella ei ole juuri ollut, sillä susiviha ja salametsästys ovat saaneet jatkua vuosikymmenestä toiseen. Viime vuosikymmenet susimäärät ovat pysytelleet muutamissa sadoissa. Susien määrät ovat hälyttävän pieniä, jos ihmisiä olisi yhtä vähän, alle 500 yksilöä, se olisi jo julistettu hävinneeksi lajiksi maastamme.
Susiviha on saanut jatkua vuosikymmenestä toiseen.
Voisimme olla maailmankuulu metsäkeidas luontovalokuvaajille ja luontoelämysmatkailijoille. Elävät sudet ja karhut tuovat euroja köyhään maahamme ja rikastuttavat ei vain luonnon monimuotoisuutta vaan myös elinkeinoelämää. Luontoturismi on vielä lapsenkengissään, vaikka juuri siihen maassamme olisi loistavat edellytykset upean luontomme ja suurpetokantamme vuoksi.
Voisimme olla yksi maailman luontoa kunnioittavimpia maita, voisimme ylpeillä luonnon itseisarvoisuudella, eläinten oikeuksilla ja suden oikeudella elämään. Sieluni itkee ja häpeää tätä maata, joka tuhoaa itsensä tuhoamalla luontoaan.
Leena Vilkka
ympäristöfilosofi, FT, dosentti
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat




