Juhannusviikon myrskyt kaatoivat kymmeniä hehtaareja metsää myös Etelä-Savossa
Metsäkeskus työstää poikkeusta, jonka perusteella myrskypuiden korjuun voisi aloittaa ilman metsänkäyttöilmoitusta.Juhannusviikon myrskyt kaatoivat lähes miljoona kuutiota puuta Koillismaalta. Myös Etelä-Savossa kaatui metsää kymmeniä hehtaareja.
Pahiten myrsky runteli Pohjois-Suomea. Pahimmat tuhot ulottuivat lounaasta koilliseen, aina Pudasjärven eteläpuolelta Kuusamoon sekä Puolangan pohjoispuolelle saakka. Ukkosmyrskyyn liittyvät syöksyvirtaukset kaatoivat puustoa pahimmillaan 10–30 hehtaarin yhtenäisinä alueina.
Metsäkeskuksen arvion mukaan siellä vahingoittui puustoa noin 40 miljoonan euron arvosta. Siitä metsänomistajien kärsimäksi vahingoksi jää kuudesta kahdeksaan miljoonaan euroa.
Metsäkeskuksen mukaan olisi hyvä, jos myrskypuita päästäisiin korjaamaan mahdollisimman nopeasti. Siksi tekeillä on poikkeus, jonka perusteella työt voisi metsäkeskuksen määrittelemällä alueella aloittaa ilman metsänkäyttöilmoitusta.
Lain mukaan metsänkäyttöilmoitus on tehtävä metsäkeskukselle viimeistään 10 päivää ennen hakkuun aloittamista.
Etelämpänä Järvi-Suomen energian toimialueella sähkökatkoja oli viimeksi yhtä paljon Asta-myrskyn aikoihin vuonna 2010. Kyse oli kuitenkin lähinnä yksittäisten puiden kaatumisesta linjoille.
"Pahiten myrsky koetteli vasta harvennettuja metsiä ja aukon reunoja. Tuhoalue on yhteensä kymmeniä hehtaareita, mikä on kohtuullisen vähän alueen kokoon nähden", kertoo johtaja Petri Pajunen Etelä-Savon metsänhoitoyhdistyksestä.
Pajusen mukaan sähkölinjojen katkaisun lisäksi yksittäiset kaatuneet puut tukkivat mökkiteitä. Niitä raivattiin auki ennen juhannusta.
"Myrskytuhojen korjuu saadaan käyntiin ennen kesälomia. Osa urakasta saattaa kuitenkin jäädä lomien jälkeen. Se vähän riippuu, miten sahat ottavat puuta vastaan."
Pajunen muistuttaa metsänomistajia työturvallisuudesta. Myrskypuut kannattaa jättää ammattilaisten korjattavaksi hakkuukoneella.
Puukauppa on käynyt tänä vuonna hyvin havutukin vedolla, ja kaikella puulla on edelleen kysyntää.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat

