Luonnonkuitu korvaa lastulevyn keittiökaapissa
Puustelli odottaa, että luonnonkuitukomposiitti syrjäyttää lastulevyn keittiökaappien runkomateriaalina. Ympäristöystävällisyyden eli entistä lähes puolta pienemmän hiilijalanjäljen lisäksi sillä on paljon muitakin etuja.
Luonnonkuitua on testattu tarkasti lämmön, kosteuden ja rasituksen keston osalta. Siitä valmistettu keittiökaappi on puolet lastulevykaappia kevyempi ja kestävämpi.
”Puukomposiitti on esimerkiksi kosteuden kestolta ylivoimainen perinteiseen lastulevyyn verrattuna. Keittiörakenteissa tämä onkin suurin uudistus sen jälkeen kun lastulevyä alettiin pinnoittaa”, sanoo Puustellin toimitusjohtaja Jussi Aine.
Rungot ovat täysin vedenkestävät ja sietävät yli 90 asteen kuumuutta. Uusien keittiöiden tuotanto pääsee vauhtiin keväällä, ja niiden takuu kestää 30 vuotta.
Puustellin uskosta hankkeeseen kertoo 1,5 miljoonan euron kehityspanostus. Tavoitteena on, että uusien keittiöiden osuus yhtiön 75 miljoonan euron liikevaihdosta nousisi lähelle kolmannesta.
”Keittiöt ovat raskaita ja kookkaita, joten niistä ei ole ollut oikein vientituotteeksi. Tällä uudella järjestelmällä on mahdollisuuksia myös vientiin.”
”Uusi raaka-aine mullistaa keittiökaappien valmistuksen ja mahdollistaa myös runkojen uusiokäytön. Samalla kuljetuskustannukset alenevat ja energiaa säästyy, kun materiaalin paino kevenee”, Aine kertoo.
Silläkin on siis merkitystä, että uuden materiaalin ansiosta asennettavan keittiön painosta putoaa noin 200 kiloa pois.
UPM ForMille kyseessä on merkittävä päänavaus huonekaluteollisuuteen. Yhtiö toivoo, että Puustellin esimerkki innoittaa rakennusalaa ottamaan uuden ympäristöystävällisen materiaalin laajemminkin käyttöön.
”Mahdollisuudet ovat lähes rajattomat, sillä muoveilla on valtavasti käyttökohteita”, johtaja Stefan Fors sanoo.
Raaka-aineena käytettävä biokomposiitti valmistetaan UPM:n Lahden tehtaalla ja siinä käytettävä puuraaka-aine hankitaan suomalaismetsistä.
Puustellin ruiskuvalulla valmistettavissa runkokehikoissa on valmiit reiät laatikoiden, saranoiden ja muiden mekanismien kiinnitystä varten. Komposiittirunko kestää rasitusta ja kosteutta huomattavasti lastulevyä paremmin.
”Ympäristöystävällisyys on keskeisin valttimme. Tuotantomäärien kasvaessa myös hintakilpailukykymme paranee”, Fors sanoo.
Tutkimusprofessori Ali Harlin VTT:sta kiittelee UPM:n ja Puustellin innovaatiota. Perinteistä metsäteollisuutta on ajettu alas, eikä pelkkä puun polttaminen riitä pyörittämään maan taloutta.
”Suomi tarvitsee tuotteita, jotka tuovat lisäarvoa. Tässä meillä on yksi sellainen ja raaka-ainettahan meillä metsissä riittää”, sanoo Harlin.
JARMO PALOKALLIO
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
