UPM:n uudeksi toimitusjohtajaksi nousee italialainen Massimo Reynaudo
Reynaudo aloittaa ensi vuoden alusta.Massimo Reynaudo on nimitetty UPM:n toimitusjohtajaksi ensi vuoden alusta. Nykyinen pääjohtaja Jussi Pesonen siirtyy silloin johdon neuvonantajaksi, kunnes jää eläkkeelle huhtikuun lopulla.
Massimo Reynaudo on ollut UPM:n palveluksessa vuodesta 2017. Hän on Italian kansalainen ja syntynyt vuonna 1969. Tällä hetkellä hän johtaa UPM Communication Papers -liiketoimintaa.
“Massimolla on vahva kansainvälinen tausta, ja hän on saanut UPM:ssä aikaan erinomaisia tuloksia innostavana muutosjohtajana. Hän on uudistanut kaupallista strategiaa ja rakentanut menestyviä tiimejä parantaakseen liiketoimintojen tuloksia“, sanoo UPM:n hallituksen puheenjohtaja Henrik Ehrnrooth.
“Nimitys on minulle suuri kunnia. UPM:llä on hyvä toimintamalli ja erittäin sitoutunut henkilöstö. Jatkamme yhdessä strategian toteuttamista ja luomme fossiilisista raaka-aineista riippumatonta tulevaisuutta", sanoo Reynaudo.
Reynaudon siirtyessä toimitusjohtajan rooliin UPM käynnistää Communications Papers -liiketoiminnan johtajan haun.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat






