Yksityinen säätiö kokoaa Romaniaan suurta metsäistä kansallispuistoa, mutta maanosan suurin tämä Guardianin ”Euroopan Yellowstoneksi” nimeämä alue ei kuitenkaan ole
Kansallistettuja metsiä alettiin palauttaa Romaniassa kansalle vuonna 2004 ja nyt säätiö kokoaa niistä 250 000 hehtaarin kokoista kansallispuistoa. Inpiraationa on Tompkins Conservation -yhtiön luonnonsuojelutyö.Yksityinen säätiö Foundation Conservation Carpathia haluaa luoda Romaniaan Euroopan suurimman metsäisen kansallispuiston.
Karpaattien vuoriston eteläreunalle, Transilvanian alueelle on suunnitteilla on yli 250 000 hehtaarin kokoinen erämaa-alue.
Kansallistettuja metsiä alettiin palautettaa Romaniassa kansalle vuonna 2004. Säätiö puolestaan perustettiin vuonna 2009 vastustamaan metsien laittomia hakkuita.
Guardian-lehti kertoo, että Romanian metsistä merkittävä osa on luonnontilaisia.
Tähän mennessä säätiö on ostanut 26 900 hehtaaria metsää ja niittyjä, FCC kertoo kotisivuillaan.
Guardian-lehti kutsuu hanketta ”Euroopan Yellowstoneksi”.
Euroopan suurimmaksi kansallispuistoksi Romanian hanke ei pääse vielä 250 000 hehtaarillakaan.
Suomessa esimerkiksi Lemmenjoen kansallispuisto on 285 800 hehtaarin kokoinen ja Urho Kekkosen kansallispuisto 254 900 hehtaarin suuruinen.
Euroopan suurin kansallispuisto on Islannin Vatnajökullin kansallispuisto 1 470 100 hehtaarillaan. Kansallispuistoa hallitsee Islannin suurin jäätikkö.
Romanian kansallispuistohankkeeseen on saanut inspiraatiota Tompkins Conservation -luonnonsuojeluyhtiöstä, Guardian kertoo.
The North Face- ja Esprit-vaatemerkkejä perustamassa ollut Douglas Tompkins jätti liike-elämän taakseen 1990-luvulla ja avioitui Patagonia-vaatemerkin perustajan Kristine McDivittin kanssa.
Pariskunta omisti elämänsä luonnonsuojelulle ja osti Chilestä ja Argentiinasta isoja maa-alueita suojelualueiksi.
FCC on istuttanut yli neljä miljoonaa taimea. Sen omat vartijat kiertävät metsissä. Guardian-lehti kertoo, että he ovat saaneet hakkuita pysäytettyä myös viereisissä metsissä.
Alueesta halutaan niin laaja, että isot petoeläimet selviävät siellä.
FCC on myös on ostanut metsästysoikeudet 78 000 hehtaarin alueelle suojellakseen villieläimiä trofeemetsästäjiltä. Se on myös palauttanut Făgăraș-vuorille sieltä ajan saatossa kadonneet biisonin ja majavan.
FCC kertoo kotisivuillaan rahoituksensa tulevan yksityisistä ja julkisista varoista, esimerkiksi EU:n Life-hankkeesta. Kun kansallispuisto on koossa, se on tarkoitus luovuttaa valtiolle.
Guardian: A Yellowstone for Europe’: Romania’s ambition for a vast new wilderness reserve
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat









