Näin valmistat leskenlehdestä hoito- ja rohtotuotteita
Kukkakeite käy kasvovedeksi, kukkahöyrytys pehmentää ihoa ja leskenlehtihaudetta voi käyttää kolotuksen avuksi.
Kansanparannuksessa on käytetty leskenlehden lehtiä, nuppuja, kukkia ja juuria. Kuva: Maarit Cederberg / VL-arkistoKukkakeite
12 auennutta leskenlehden kukkaa ilman varsia
4 omenan- tai kirsikankukkaa
4 dl vettä
Kuumenna vesi, valuta kukkien päälle ja anna hautua 10 minuuttia. Siivilöi ja käytä kasvovedeksi. Säilytä suljetussa pullossa kylmässä.
Kukkahöyrytys
8 leskenlehden kukkaa tai nuppua ilman vartta
1 tl hunajaa
5 dl vettä
Kuumenna vesi höyryäväksi ja laita kukat ja hunaja mukaan kattilaan. Varaa ohut harso hengityshupuksi. Asetu kattilan äärelle, nosta harso hupuksi ja hengittele höyryä rauhallisesti. Höyrytys avaa ja puhdistaa ihohuokosia ja tekee hyvää talven aikana kuivasta ilmasta karstaantuneelle iholle ja hiuksille.
Leskenlehtihaude
4 leskenlehteä
4 piharatamon lehteä
Kerää lehdet, tasoita taputtamalla tai aseta sellaisenaan puhtaalle iholle. Haude saa olla esimerkiksi kolottavan ranteen tai olkapään peittona yön yli.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
