Houkutus perintömetsätilan myymiseen on suuri – perintöverot ja lohkomisesta aiheutuvat kulut saavat punnitsemaan metsän todellista arvoa
Petteri Summanen pohtii kolumnissaan, kuinka kallista periminen ja omistaminen on. Isoisältä perityn metsän voisi myydä, mutta miksi hän ei sitä tee?
”Metsästä hyvinvointinsa saaneen yhteiskunnan lapsena tuntuu irvokkaalta arvostella metsätalouden toimia yleisesti. Hyvinvointimme perustuu korjuun varaan”, Petteri Summanen kirjoittaa. Kuva: Jarkko SirkiäKävelin metsässä. Erityisen merkitykselliseksi kävelyni teki se, että omistan metsän.
Olen tallannut satoja kilometrejä talousmetsissä, jotka tuottavat raaka-ainetta metsätalouden tarpeisiin. Hirvijahdin antia. Elämyksellisimmät kokemukset liittyvät kansallispuistoihin. Retket muun muassa Repovedellä, Kolovedellä, Sipoossa, Kolilla, Tahkolla ja Nuuksiossa kasvattavat.
Metsä käsitetään monella tavalla. Joillekin metsä on vain resurssi. Nämä hehtaarit merkitsevät enemmän. Paikan on hankkinut edesmennyt isoisäni. Kyseessä on talousmetsä, jonka 80-vuotinen historia on tuottanut hyvinvointia kolmelle sukupolvelle.
Kyseessä on klassinen pientilallisen taloudenhoito. Hevonen, lehmä, monta lasta pienessä talossa. Ahkerat vastuulliset vanhemmat. Isoisäni ei ehtinyt pitkään eteläkarjalaista suotilaansa asuttaa, kun hänet jo kutsuttiin puolustamaan maataan.
Sota vei miehen niukoista oloista karmeisiin.
Elossa selvittiin. Takaisin palattiin. Ei terapiaa eikä kompensaatiopalkkioita. Palkintona oli jatkaa työtä, kunhan Stalin ja Hitler oli saatu taltutettua. Mummoni oli tämän ajan kasvattanut lapsia ja hoitanut pientä mutta vaativaa taloutta.
Veroja ja erilaisia muita valtiollisia kuluja on kertynyt lohkomisesta lähtien siinä määrin, että houkutus tilan myymiseen on suuri.
On sanomattoman selvää, että kunnioitukseni edesmenneiden elämää kohtaan on valtava. Sain jopa kokea heidän senioriaikojensa lämmön ja huolenpidon. Kesät ja lomat vietettiin mummolassa. Minua hemmoteltiin aina niin, että tuntui.
Vuosikymmeniä myöhemmin kävelen puolisoni kanssa näitä harjuja ja kankaita. Opiskelemme tilan rajoja. Taskuun on tungettu kasseja, koska maastossa voi ilmestyä poimittavaa. Pysähdymme huokailemaan näkymää, kuuntelemaan kasvavan puuston pehmentäviä kaikuja.
Kerron puolisolleni sadannen kerran, kuinka Matti-setäni ajoi meidät moottorikelkalla eräänä jouluna tuonne pohjanteeseen. Tehtiin tulet. Kumolleen kellistetty reki antoi suojan. Meistä huolissaan ollut tätini seurasi kelkan jälkiä ja laski pyllymäkeä supan pohjalle ja liittyi makkaranpaistoon.
Perimisessä on puolensa.
Olen saanut ostaa sisarukseni ulos tilasta. Veroja ja erilaisia muita valtiollisia kuluja on kertynyt lohkomisesta lähtien siinä määrin, että houkutus tilan myymiseen on suuri.
On kallista periä ja omistaa.
Koko puuston voisi helposti myydä biomassaksi. Harjut voisi kaapia betoniteollisuuden käyttöön. Koko touhun jälkeen voisi saada omansa ja jopa jäädä sähköauton verran voitolle. Meidät on opetettu luonnosta hyötymiseen.
Toisaalta uusi ympäristötietoinen aalto painostaa ennallistamiseen ja haavoittuvien luontotyyppien suojelemiseen.
Aiemmat sukupolvet pitivät omia tilojaan talousmetsinä. Ostivat lainarahalla ja kasvattivat puuta sahojen sekä vaneri- ja sellutehtaiden tarpeiksi.
Nyt eletään globaalin ilmastokriisin aikaa. Meitä vastuullistetaan ja muistutetaan globaalista ilmastokriisistä.
Pysyn rauhallisena.
Metsästä hyvinvointinsa saaneen yhteiskunnan lapsena tuntuu irvokkaalta arvostella metsätalouden toimia yleisesti. Hyvinvointimme perustuu korjuun varaan.
Palaan taas polulle. Tämän metsän näkyä ei voi mitata rahassa. Tätä tuoksua, näiden sammalten, naavojen, varpujen sävyjä ei voi jäljitellä.
Tätä ei revitä, raiskata, kuorita.
Kiitos, Pappa, kun ostit tämän joskus! Pidän tästä huolta.
Kirjoittaja on näyttelijä, käsikirjoittaja ja ohjaaja.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
- Osaston luetuimmat
