Yliö: EU:n otettava vastuu kriittisistä raaka-aineista

Länsimailta ei olisi eettisesti kestävää ulkoistaa kaivostoiminnan vaikutuksia köyhien maiden kannettavaksi, kirjoittaa Mauri Pekkarinen. Kuvituskuva. Kuva: Pentti Vänskä

Vuonna 2005 EU:ssa huomattiin, että raaka-aineperustamme nojaa tukevasti muuhun maailmaan, kasvavammin Kiinaan. Vuonna 2008 EU julkaisikin erityisen kriittisten raaka-aineiden strategian. Omaa tuotantoa ja kierrätystä pyrittiin kohentamaan.

Mutta vain pyrittiin!

Maailman geopoliittisen tilanteen kärjistyessä EU uusi strategiansa. Toimin EU:n parlamentin varjoraportöörinä strategian valmistelussa vuosina 2020–2021. Strategia paljasti, että EU oli ajautunut runsaassa vuosikymmenessä entistä radikaalimmin riippuvaiseksi muusta maailmasta, aivan erityisesti Kiinasta. Tämä koski etenkin digitaalisen ja vihreän siirtymän teollisia aloja, juuri niitä, jossa EU tähysi johtavaksi maailmassa.

EU päätti puuttua asiaan lailla.

Lain valmistelu sai vauhtia, kun Putin aloitti julman sotansa talvella 2022 ja kun USA:n suhteet Kiinaan ja nyt myös Kiinan ja EU:n suhteet kiristyivät. Tämä kaikki heijastui välittömästi maailman raaka-aine- ja energiamarkkinoihin. Energian osalta vaikutukset olivat valtavia ja välittömiä. Kriittisten raaka-aineiden saatavuuden riskit EU:ssa nousivat samalla uusiin korkeuksiin.

Nyt EU heräsi kunnolla. Säädimme lain kriittisistä raaka-aineista (the critical raw materials act, CRM). Laissa EU nimesi 34 raaka-ainetta kriittisiksi. Monissa näistä riippuvuutemme erityisesti Kiinasta tai sen hallitsemista tuotantoketjuista oli noussut 70–100 prosenttiin.

Lain toimin vahvistetaan nyt strategisten raaka-aineiden tuotantoa ja hankintaa EU:ssa. Samalla alan kierrätystä, korvattavuutta ja materiaalitehokkuutta edistetään, tutkimusta kohennetaan ja lupamenettelyjä nopeutetaan.

Laissa kriittisiksi nimetyistä 34:stä raaka-aineesta 16 nimettiin strategisiksi. Näissä omien luonnonvarojen käyttöä tulee lisätä siten, että louhinta kattaisi vähintään 10 prosenttia niiden kulutuksesta EU:ssa.

Hankinta luotetuilta mailta pyritään moninkertaistamaan pitkäaikaisin sopimuksin.

Kriittisiin perustuvilla pullonkaula-aloilla EU:ssa olisi kyettävä jalostamaan 50 prosenttia kulutuksestamme. Vuoteen 2030 mennessä minkään strategisen raaka-aineen osalta EU:n riippuvuus ei saisi olla yhdestä valtiosta suurempi kuin 65 prosenttia.

Miksi joistakin raaka-aineista on tullut kriittisiä? Siksi, että niiden tuotantoketjut ovat harvojen käsissä. Ja siksi, että uusi teknologia ja digitaalinen maailma, puolijohdeteollisuus, tekoäly ja uusiutuva energia tarvitsevat raaka-aineita, joista moni tiennyt mitään 20–30 vuotta sitten.

Nyt gallium on tärkeää puolijohteissa, neobium huipputeräksessä, indium litteissä näytöissä ja fotoniikassa, pii puolijohteissa, germanium optisissa kuiduissa, magnesium kevyissä metalliseoksissa muun muassa autoihin. Kestomagneetit, litium, koboltti ja nikkeli, tiedetään tärkeiksi muun muassa akkuteknologioissa.

Miksi EU:n pitäisi toimia näin, kysyvät monet. Miksi meidän maaperästä? Jo Putinin, Trumpin ja Xin vuoksi!

Sitä paitsi eettisesti ja moraalisesti olisi täysin kestämätöntä, että haluamme kyllä kaiken hyvän, mitä uusi teknologia tuo, mutta jättäisimme raaka-aineiden tuotannon – silloinkin kun itse siihen pystymme – maailman köyhille, jotka nyt tekevät tämän itseään ja ympäristöään valtavasti vaurioittaen.

Ruotsi ja Suomi ovat kaivosteollisuudessa ja sen jalostamisessa EU:n johtavia maita. Kun huolehdimme tiukoista säädöksistä, me pystymme toimimaan sekä ihmisen että ympäristön kannalta kestävällä tavalla.

Meidän ei tule antaa ”senttiäkään siimaa” sille, joka raaka-aineitamme halajaa, ei Trumpille eikä hänen plutogratialleen.

Mauri Pekkarinen

ministeri