Hunajaisia muistoja
Kolumni
Kristiina hurmerinta
Hunajaa tihkuva vaha todellakin maistui yllättävän hyvälle. Purutuntumaakin oli riittävästi..
Kristiina Hurme-
rinta on konneveteläinen teatterintekijä
i piä pelätä, sanoi hunajatilan isäntä Hankasalmella. Mehiläisiä pörisi huoneen joka nurkassa.
Vetäisin niskan kyyryyn ja pidättelin hieman hengitystä.
”Tunnistaakohan ne, että ollaan vieraita?” kysyin arasti.
”Tulukee vaa rauhallisesti”, toppuutti isäntä.
Olin tullut tyttäreni kanssa katsomaan Etelän tilalle hunajakakkujen linkousta. Isäntä kaapi tottunein ottein kennoista mehiläisten tekemän vahakannen.
”Maistekee! Se on kun purkkaa”, kehoitti isäntä.
Jumalat tekivät aikoinaan hunajasta juomansa. Me pyöräytimme kotiin palattuamme satokauden päätökseksi hunajapiparitaikinan. Ikivanha resepti keskiaikaisesta Puolan Torunista oli risteillyt perheessämme vuosikausia. Se oli pitänyt pintansa erinomaisuudellaan ja syrjäyttänyt kotoiset piparireseptit. Puraisin ensimmäisen kerran Torunin hunajakakkuja (Pierniki Torunskie) wroclawilaisen professorin luona.
Linko pyörähti käyntiin. Vesi herahti kielelle. Kohta kullankeltainen hunaja valui keskipakoisuusvoiman ansiosta siivilän kautta alla olevaan säilytysastiaan.
”Olihan se ihmeellistä”, sanoin kotimatkalla.
”Ajattele. Ne pikku pörriäiset vierailivat lähes neljässä miljoonassa kukassa kesän aikana”, huokasi tyttäreni.
”Niin, ja lentelivät muutamassa kuukaudessa 80 000 kilometriä”, sanoin.
”Onneksi niillä ei ole ajopiirtureita”, velmuili tyttäreni.
Parhaimmat piparit teimme aikoinaan Vaasassa Rantakadun postineidin hunajaan.
”Erinomaista”, sanoin ja rukoilin reseptiä itselleni.
Professori vastusteli hieman, mutta pikku pehmittelyn jälkeen kansallisaarteen ohje matkasi mukanani Suomeen. Erikoisinta pipareiden valmistusprosessissa oli se, että taikina tehtiin kuukausia ennen leipomista. Pitkän syksyn aikana maut tekeytyisivät ja taikinaan kätketyt mausteet ja pähkinät tarjoaisivat parastaan joululeivonnan aikoihin.
Tämän vuoden Torunin pipareihin käytimme Etelän tilalta tuotua monikukkahunajaa, kirkasta ja juoksevaa.
”Näissä pipareissa maistuukin sitten jouluna noin neljän miljoonan kukan bouquet”, toimitin tohkeissani.
Kirjallisuutta ja muita kaunotaiteita tihkuvan reseptin mukaan tehdyt piparit olivat aikoinaan maistuneet niin modernin tähtitieteen isälle Kopernikukselle kuin säveltäjä Chopinille. Olivatpa Torunin kaupungin konditoriat pyöräyttäneet nimikkopiparit myös Lech Walesalle ja itselleen paaville.
”Siinä on mäntymetsän rauhaa”, mainosti neiti, ostaessani kerran postimerkkejä.
Teimme kaupat ja meillä olikin sitten vuosien ajan vakituinen hunajatinki neidin kanssa.
Varsin topakat piparit tuli eräänä jouluna Ranskassa, kun olimme käyttäneet taikinaan Vosgesin kuulua kuusihunajaa. Valoa vasten nostettuna se oli tummanruskeaa ja siinä oli vihreän heijastuksia aivan kuten direktiivit määräsivät.
Se näytti tuhdilta ja maistui maltaiselta. Mursimme juhlallisesti kannessa olevan sinetin ja uhrasimme surutta purkin alkuperämerkinnällä varustettua (AOC) hunajaa leivonnan alttarille.
Kontrolloitu alkuperä varmisti sen, että EU-herrat olivat valvoneet myös näitä kuusenmahlaa lypsäviä lehtikirvoja ihan yhtä tarkkaan kuin suomalaista maidontuottajaa.
Ja piparit? Niissä oli aavistus kotoista kuusimetsää ja ripaus postineidin muistoa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
