Mittaukset ja mielipiteet
Viimeisen jääkauden jäämassojen sulamisen jälkeen on maapallon lämpötila vaihdellut normaalisti. Tosin pieni jääkausi kuritti pohjoista pallon puoliskoa kovasti.
Kylmyys tuhosi viljasadon ja tuhannet ihmiset täällä Suomessa nääntyivät nälkään ja kulkutauteihin. Etelä-Ruotsista tuotu peruna-apu pelasti monen hengen.
Runsaan sadan vuoden aikana lämpötila mittaus on kehitetty luotettaviksi. Sinä aikana maapallon ilmakehän lämpötila on noussut 0,8 astetta. Suomessa mittaustiedot ovat julkisia ja niitä voi katseella Ilmatieteen laitoksen sivuilta (http://ilmatieteenlaitos.fi/vuositilastot).
Tuloksina näkyy, että 30:n viime vuoden aikana ei ole tapahtunut muutosta suuntaan tai toiseen. Sen sijaan julkisuudessa esiintyneet asiantuntijat ovat todenneet, että Suomessa ilmasto on lämmennyt kaksi asetta.
Mistä johtuu ero mittaustulosten ja mielipiteiden välillä? Voi olla niin, että voimakas mielipiteiden muokkaus on saanut läntisen maailman uskomaan tuhoisaa lämpenemistä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

