Purra: Geopoliittinen peli on koventunut, ja kirkasotsaisella idealismilla häviää

EU:n päätöksenteko on läpinäkymätöntä, järjestelmä monimutkainen ja etäinen. EU:ssa pärjää vain taistelemalla – eikä isojen rynniessä aina taistelukaan auta, kirjoittaa Riikka Purra. Arkistokuva.  Kuva: Jaana Kankaanpää

Mielipide|Politiikka

6.7.202608:30

Kolumni

Riikka Purra

Suomen siirtymä Neuvostoliiton ikeestä EU-jäseneksi oli hämmästyttävän nopea. Vain kolmessa vuodessa YYA-Suomesta tuli täysjäsen, joka hyväksyi kaikki velvoitteet, ilman neuvoteltuja poikkeuksia. Hyväksyimme euron ja kaiken muunkin, toisin kuin muutama läheisin kumppanimme.

Aluksi EU näytti reilulta klubilta. Eurokriisin jälkeen jakolinjat kuitenkin syvenivät. Ukrainan sota toi yhteenkuuluvuutta, mutta turvallisuuspaineet eivät saa tehdä Suomesta naiivia. EU ajaa ennen kaikkea omaa etuaan, kuten jokainen jäsenmaa. Geopoliittinen peli on koventunut, ja kirkasotsaisella idealismilla häviää.

Valtaosa Suomen lainsäädännöstä tulee Brysselistä. Unionin lonkerot ovat tunkeutuneet kaikille politiikan aloille, vaikka perussopimukset natisevat. Toimivaltarajoja venytetään jatkuvasti. Suomen ei pidä olla hyväuskoinen. Komissio ja EU-instituutiot toimivat kuten kaikki byrokraattiset organisaatiot: ne kasvattavat valtaansa ja kokoaan.

Rahankäyttö on ytimessä. Uusi monivuotinen rahoituskehys eli EU:n budjetti uhkaa nostaa Suomen jäsenmaksuja tuntuvasti. Hallitus torppasi yhteisvelkaehdotukset, ja hyvä niin. Mutta Suomi ei myöskään ole enää Euroopan rikkaimpia maita. Miksi meidän pitäisi olla unionin kiltein maksaja, kun muut ajavat omaa etuaan kynsin hampain?

Vanha Paavo Lipposen mantra ”vahva komissio on pienen maan etu” on aikaa sitten vanhentunut. Komissio ajaa omaa agendaansa. Päätöksenteko on läpinäkymätöntä, järjestelmä monimutkainen ja etäinen. EU:ssa pärjää vain taistelemalla – eikä isojen rynniessä aina taistelukaan auta.

Myös EU-identiteetti jäi haaveeksi. Ihmiset ovat edelleen ensisijaisesti suomalaisia, saksalaisia, ranskalaisia, ja niin kuuluukin. Toissijaisuusperiaate on perussopimuksissa siksi, että EU:n kuuluu toimia vain siellä, missä jäsenmaat eivät pärjää paremmin itse. Tätä periaatetta on nyt puolustettava. Miksi ylipäätänsä hyväksymme, että EU keskustelee asioista, joissa sillä ei edes ole toimivaltaa?

Suomen ei pidä pelätä tuoda esiin omaa kantaansa. Kaikki muut maat pelaavat kovaa, miksi me nöyristelisimme? Emme tarvitse rähinöitsijän mainetta, mutta tarvitsemme aktiivista, rohkeaa kansallisten etujen ajamista. Metsät, mineraalit, maatalous, tulonsiirrot, Itä-Suomen tilanne – kaikessa pitää vaatia rehellisesti omaa etua. Miksi maksaisimme kasvavia jäsenmaksuja ilman kasvavia hyötyjä?

Pieni maa, jonka itäraja on yli tuhat kilometriä, ansaitsee parempaa kuin Brysselin kautta kierrätetyt eurot. EU-politiikka on politiikkaa, ei pelkkää teknokratiaa. Se on vaaleilla valittujen käsissä. Tehokas EU-politiikka edellyttää, että kansalaiset ovat EU:sta hyvin informoituja. Nyt näin ei ole. Tavallinen kansalainen tuskin tietää parlamentin ja neuvoston eroa.

Tärkeintä on, että olemme rohkeasti suomalaisia. Ajamme omaa etuamme terveen itsekkäästi. Kukaan muu ei sitä tee puolestamme.