Turve pitää määritellä uusiutuvaksi energiaksi

Poliitikot ovat ajaneet turvetuotantoa alas yli kaksikymmentä vuotta eli siitä lähtien, kun 5.12.2000 äänten mentyä eduskunnan suuressa valiokunnassa tasan 12–12 turve arvottiin uusiutumattomaksi luonnonvaraksi.

Sillä on suuri merkitys, onko jokin energialähde uusiutuva vai uusiutumaton. Uusiutuvien luonnonvarojen käyttöä halutaan ja pitääkin lisätä ja uusiutumattomista päästä eroon.

Turve uusiutuu eli lisääntyy vuosittain nelinkertaisesti sen käyttöön verrattuna. Näin se on uusiutuva luonnonvara.

Suomen käyttämästä energiasta 70 prosenttia tuodaan ulkomailta ja 30 prosenttia on kotimaista. Turpeenpolton osuus on viiden prosentin luokkaa kokonaisuudesta eli parikymmentä prosenttia kotimaisen energian tuotannosta.

Energian lisäksi turve on tärkeä kasvualusta vihannesten ja kasvisten viljelyssä sekä kotieläinten kuivikkeena. Turpeen käyttöä tulisi siis suosia tärkeänä kotimaisena luonnonvarana.

Turvetuotannon vaikutukset eivät rajoitu vain sen rooliin energian ja ruuan tuotannossa. Sillä on suuri vaikutus myös maaseudun työllisyyden ylläpitäjänä. Suomessa on useita maaseukuntia, joille turvetuotanto on elinehto: turvetuottajat työntekijöineen ovat näiden kuntien suurimpia työllistäjiä ja veronmaksajia.

Turvetuotannon loppuessa olisivat monien kuntien palvelut vaarassa ja jopa kokonaisten kuntien olemassaolokin uhattuna.

Turve on nostettava sille kuuluvaan asemaan työllisyyden sekä Suomen energia- ja ruokaomavaraisuuden ylläpitäjänä. Ensimmäinen askel siihen on turpeen luokittelu uusiutuvaksi luonnonvaraksi.

Tapio Salminen

Turve uusiuvaksi -kansalaisaloitteen vastuuhenkilö

Helsinki