Nina Petelius-Lehto on ihastunut tomaattien elinvoimaan ja lajikirjoon.
Täpinässä tomaateista
Kasvihuoneen peräseinä on muurattu vanhoista tiilistä. Se varaa lämpöä, jota tomaatit rakastavat.
Nina on tilannut tomaattien siemeniä ympäri maailmaa. Elokuussa on hauska korjata värikästä satoa.
Jokainen taimi on laputettu, sillä kukaan ei muistaisi kymmeniä eri lajikkeita ulkoa.
Ninan kasvihuone on rakennettu pitkälti kierrätystavarasta.
Kasvihuoneen lisäksi tomaatteja kasvaa aurinkoisella seinustalla. Tiiliset salaojaputket ovat altakastelua varten.Nina Petelius-Lehtoa kiehtoo tomaateissa niiden mieletön voima. Hedelmää pukkaa vaikka varkaasta vesilasissa.
Vierailu Petelius-Lehtojen kotiin ja puutarhaan Kouvolan Kuusankoskelle on kuin aikamatka 1950-luvulle. Harmaaksi virttynyt torppa, vähän kallellaan olevat piharakennukset, sähkötön saunamökki.
Tontin nurkalla seisoo kaksi kasvihuonetta. Pekka Lehto on rakentanut ne vaimolleen Ninalle, joka on intohimoinen tomaattiharrastaja.
Toinen huone on lasia, toinen muovia. Lasihuoneen pohjoisseinä on muurattu tiilistä, että se varaa lämpöä.
”Tiiliseinä on miun suurin aarre Pekan lisäksi”, Nina hykertelee.
Seinää varten kerättiin vanhoja tiiliä, että se näyttäisi kauniilta.
”Jumaliste, että pengottiin talonnurkkia, kun etittiin niitä tiiliä. Löydettiin tuhatkunta tiiltä, ja ne on paljon parempia kuin uudet”, Pekka kehuu.
Elävän näköinen seinä näyttää aidosti vanhalta. Muuallakin Lehdot pyrkivät käyttämään kierrätystavaraa niin paljon kuin mahdollista.
Viljelyä kotitarpeiksi
Nina ja Pekka ovat molemmat kotoisin Kuusankoskelta. He tutustuivat harrastajateatteripiireissä ja alkoivat seurustella, kun Nina oli 17- ja Pekka 34-vuotias.
Nina opiskeli Kuopiossa vaatesuunnittelijaksi ja Kuopiosta käsin pari etsi kolme vuotta maalaispaikkaa, kunnes juuri se oikea koti löytyi.
”Ostettiin tämä vuoden 81 marraskuussa. Puissa ei ollut lehteä ja kallio näkyi talon takaa. Mun korkunen rikkaruoho kasvoi joka paikassa. Kolme vuotta remontoitiin, että päästiin muuttamaan vappuna 84”, Nina muistelee.
Touko oli tuolloin kymmenkuinen. Toini syntyi 85 ja Arvo 86.
Nina työskenteli Kuusankosken teatterin puvustajana, kunnes hän 34-vuotiaana sai kiinnityksen Kouvolan teatteriin. ”Minusta tuli lapsinäyttelijä.”
Näyttelijänä Nina on jatkanut, mutta Pekka pääsi jo seitsemän vuotta sitten eläkkeelle vedenpuhdistuslaitoksen koneenhoitajan hommista. Maanviljelijöiksi he eivät koskaan aikoneet, sillä tontti on pieni, vain 3,5 hehtaaria.
”Ei tästä elantoa saa, mutta kotitarveviljelyä kyllä. Ei Suomessa pääse viljelijäksi kuin naimalla tai perimällä. Se vaatii pääomaa, vaikka on rankkaa eikä siitä paljon tuu”, tietää Pekka.
Kasvun voima kiehtoo
Ninalla oli jo Kuopiossa pieni kasvimaa, sillä kasvit ovat aina kiehtoneet häntä.
”Muistan kun pentuna tuijotin syksyn viimeistä orvokkia. Miten se kasvoi vielä pakkasellakin. Hyötykasvit alkoivat kiinnostaa varsinkin sen jälkeen, kun lapsia rupes tulemaan. Perunanviljely alkoi siitä, kun 80-luvulla kaupasta ei saanut hyvää perunaa.”
Pekka on perehtynyt perunoihin niin, että hän säilyttää viljelemällä vanhoja maatiaislajikkeita. Hänellä oli niitä satakunta, mutta määrä lähes kaksinkertaistui, kun toinen harrastaja menetti vuokramaansa ja antoi omat lajikkeensa Pekalle.
Mutta mennäänpä tomaatteihin. Nina kasvatti ensimmäisen tomaattinsa aitan seinustalla yli 25 vuotta sitten.
”Ja siitä hurahdin. Tajusin, että tomaatteja on niin monenlaisia ja kaikki ne maistuvat ja näyttävät erilaisilta. Ja minulla on mies, joka osaa rakentaa kasvihuoneita.”
Tomaateissa Ninaa kiehtoo niiden valtava elinvoima. Jos ottaa tomaatinvarresta varkaan ja panee sen vesilasiin, niin kohta se on kasvattanut itselleen juuret ja tekee vielä hedelmänkin.
”Ja tomaatit tuoksuu niin hyvältä. Mulle riittää jo se, että saan haistella niitä”, Nina vetää henkeä silmät suljettuna.
Äiskän oma solariumi
Tomaatin kasvatus alkaa siitä, että maaliskuun alussa Nina kylvää siemenet itämään kasvulaatikoihin. On hän joskus kokeillut kylvää tammikuussakin, mutta siitä ei ollut hyötyä.
”Pekka on tehnyt aivan loistavat kasvuolosuhteet. Mulla on lämpöpöytä, jolla idätän siemenet. Siinä on 1,5 metriä kertaa kaksi metriä pitkä kasvatushylly kahdessa tasossa. Hyllyjen alapinnassa on loisteputket. Ruotsalaisessa kirjassa oli kuva pienistä hyllyistä, mutta Pekka teki kooltaan moninkertaiset, kun loisteputket oli sen pituiset”, Nina nauraa.
”Pojan kaveri näki sen ja ihmetteli, että onks teijän äiskällä oma solariumi.”
Kun ensimmäiset kasvulehdet ovat nousseet pintaan huhtikuun alussa, Nina alkaa koulia taimia pieniin ruukkuihin, joissa on Biolanin mustaa multaa ja lusikallinen kanankakkaa.
Taimet ovat edelleen työhuoneessa talon sisällä.
Toukokuussa taimet siirretään kasvihuoneisiin ja Nina istuttaa ne mustiin muovilaastikaukaloihin tai betonikaukaloon. Pohjalle tulee kymmenen sentin kerros hiekkaa – sitä kun Salpausselän harjulla riittää – ja päälle mustaa multaa. Hiekka tasaa kosteutta ja vähentää mullan tarvetta.
Laatikon reunaan painetaan tiilinen salaojaputki, josta on helppo altakastella ja josta näkee, jos vettä on liikaa. Taimien väliin Nina lykkää reippaan kourallisen kanankakkaa, jotta juuristo hakeutuu sivullekin.
Kastelua ja ravistelua
Kun taimet ovat pieniä, Nina käy ravistelemassa niitä, jotta solukko vahvistuu.
”Hullun kirjoihin pääsisin herkästi, jos joku näkisi minut siellä ravistelemassa. Jotkut laittavat taimilaatikot pesukoneen päälle, kun se linkoaa. Se ajaa saman asian.”
Ninan taimet eivät mahtuisi pesukoneen päälle, sillä tänä kesänä hänellä on 89 eri lajiketta.
Niin, luitte oikein: 89 eri lajiketta.
”Aluksi oli 20. Mutta ei minusta ole kiva kasvattaa jotain Tanskan vientiä, jota on kaikilla. Haluan kokeilla erilaisia”, Nina perustelee.
Liki sadasta lajikkeesta tulee melko paljon satoa, kun Pekka ja Nina asuvat lasten lähdettyä kahdestaan. Pekka huomauttaa, ettei kasvatuksessa ole taloudellista aspektia. ”Ei siitä saa mitään muuta kuin mielihyvän. Aika vaikea on myydä, kun on vain muutama kutakin lajiketta.”
”Osta tää, tää on tosi ruma, mut hirveen hyvän makunen!” Nina maalailee.
Siementen haaliminen vaatii malttia.
”Minä onneton löysin kalifornialaisen Tomato Festin sivut. Siellä on 599 lajiketta”, Nina selittää silmiään pyöritellen. ”Pääsin G-kirjaimeen asti, sitten ajattelin, etten uskalla enää mennä.”
Nina on tilannut siemeniä myös Englannista, hakenut Eestistä, poika on tuonut Espanjasta.
”Viime syksynä toin Hansa Plantista Tallinnasta 40 lajiketta. Toinen hyvä on Hortes Pärnun tien varressa. Niillä on puolalaisia, venäläisiä, liettualaisia ja latvialaisia lajikkeita, terveitä ja tuottoisia.”
Lampaanvillaa juurille
Nina Petelius-Lehto ei käytä viljelyssään mitään kemiallisia torjunta-aineita tai lannoitteita. Niiden sijaan hän levittää kasvualustalle lampaanvillaa ja ruohosilppua.
”Kalium on tomaatille tärkeää ja sitä saa villasta. Saman asian ajaisivat hiukset, jos niitä saisi parturilta. Altakastelu ja villa pitävät sienitaudit poissa. Latvamätää ei lampaanvillan jälkeen ole esiintynyt.”
Taudit eivät siis ole vaivanneet, mutta viime kesänä kasvihuoneessa oli vihreitä toukkia, jotka olivat nakertaneet hedelmistä paloja pois.
”Otin yhden lasipurkkiin, että näen, mitä siitä tulee.”
Halkeilua esiintyy, jos kastelu unohtuu. Kun tomaatit sitten yhtäkkiä saavat vettä, kuori halkeaa.
Suklaanruskeista lohenpunaisiin
Lasihuoneessa tomaatit kasvavat kauniissa riveissä. Jokaiseen taimeen on silmän korkeudelle tukinaruun ripustettu punainen muovinauhan pätkä, jossa lukee lajikkeen nimi.
”Nämä tomaatit on Ninan valtakuntaa, mutta mie laitan narut, kun Nina ei oikeen yllä”, Pekka tarinoi.
Lasihuoneeseen tulee jokaista lajiketta yksi. Loput saavat varttua muovihuoneessa. Istutusvaiheessa Ninalla on hermo tiukalla. ”Yritän päästä eroon niistä lopuista, jotka ei mahdu huoneisiin. Mihin mie laitan nää 78 000 tainta?” hän tuskailee.
Kuumana kesänä tomaatit vaativat kastelua lähes päivittäin. Kastelu on tehty mahdollisimman helpoksi. ”Vesi tulee joka puolelle, Pekka kun on vesipuolen miehiä, niin on loistavat systeemit”, Nina ei väsy kehumasta miestään.
Heinäkuun puolivälissä Petelius-Lehdot saavat maistella ensimmäisiä kirsikkatomaatteja, ja pääsato valmistuu elokuussa.
”Satoa tulee riittävästi. Kaikki menee käyttöön, itselle tai lähipiirille.”
Kun astuu kasvihuoneeseen, tomaattien värikirjo hämmästyttää. On Must Prinz, suklaanruskea musta prinssi, ja keltainen Cream Sausage, kermamakkara. Big white pink striped on nimensä mukaisesti valkoinen, jossa on lohenpunaiset raidat.
”Tomaatti kuin tomaatti, kaikki ovat yhtä ihania. Jotkut on niin kiinteitä, että niissä on vain maltoa. Toiset purskauttaa nesteet rinnuksille välittömästi”, Nina kuvailee.
Maaseudun hurmaa
Nina astelee pihamaalla paljain varpain. Metsän laidassa hän esittelee rhodotarhaa ja näyttää, miten sen liepeillä kasvaa kahtakymmentä erilaista vuokkoa, kuten sinistä valkovuokkoa, punaista sinivuokkoa.
Äkkiä Nina kumartuu ja poimii maasta pontevan herkkutatin. Sienimaastot ovat vieressä.
”Siitä tykkään tässä maalla asumisesta, että ei tarvitse lähteä autolla, vaan menee vaan tohon mettään ja poimii sienet ja marjat. Ne on sellasia asioita, mitä ei rahalla saa.”
”Me haluttiin antaa lapsille vanhanaikainen lapsuus. Meillä ei ollut telkkariakaan viiteentoista vuoteen. Nyt ne osaa jo olla kiitollisia siitä, vaikka silloin sanoivat, että tää on fucking nowhere.”
Nyt elokuussa Nina alkaa miettiä seuraavaa kasvukautta. Syksyllä hän käy Tallinnassa hakemassa uusia siemeniä.
Yksi varma lajike on Hurma, jonka Nina sai Puutarhanetin siemenvaihdossa. ”Annoin yhden kaverin maistaa sitä. Hän sanoi, että ’mie meinasin lopettaa tomaatin kasvatuksen, mut sit ko mie sain siult sitä hurmaa, ni en vointkaa, vaa miun pit alottaa uuestaa’.”
Puuhastelu tuo onnen
Nina jäi vuosi sitten vuoden vuorotteluvapaalle työstään teatterissa. Hän kuvailee ensimmäistä tunnettaan helpottuneeksi.
”Yks päivä hain kasvimaalta kaikenlaista sapuskaa. Ajattelin, että tää on just sitä, mitä haluan tehdä. Kadehdin niitä Välimeren naisia, jotka voi vaan kasvattaa ruokaa ja laittaa siitä sapuskaa perheelleen. Ei tarvitse juosta kellon perässä.”
”Töissä ahistaa, että on aina katseen alla ja joku muu määrittelee, mitä teet, miten olet. Maalla ei ole ketään vahtimassa.”
Tomaattiharrastustaan Nina pitää halpana.
”Kaikki harrastaminen maksaa. Jos lähtisin viikoksi Leville laskettelemaan, viljelisin sillä rahalla monta vuotta tomaattia. Tästä saat mielihyvää ja ruokaa, vaikka toki tää teettää ehkä töitä enemmän kuin joku muu harrastus.”
Nina on juuri lukenut lehdestä, miten joku on tehnyt väitöstutkimuksen, jonka tulos oli, että ihminen on onnellisempi, kun hän puuhastelee jotain.
”Niinhän se on! Ei kai siihen olisi väitöskirjaa tarvinnut.”
TEKSTI: Riitta Mustonen
KUVAT: Jaana Kankaanpää
Kouvolan Kuusankoskella
Tomaatissa on umamimaista makua. Kun tomaattia yhdistetään muihin makuihin, kokonaisuus on täyteläisempi.
Umami on niin kutsuttu viides maku happamen, makean, karvaan ja suolaisen lisäksi. Suomeksi sitä voisi kutsua herkullisuudeksi, luonnehtii professori Seppo Salminen Turun yliopiston funktionaalisten elintarvikkeiden tutkimuskeskuksesta.
Salminen kehuu tomaattia varsinaiseksi terveyspaukuksi. Siinä on vähän kaloreita, mutta runsaasti C-vitamiinia, foolihappoa, kivennäisaineita ja karotinoideja eli A-vitamiinin esiasteita.
Lykopeeni on yksi tomaatin karotenoideista. Se aiheuttaa tomaatin punaisen värin ja on voimakas antioksidantti eli se estää rasvojen hapettumista.
Lykopeeni toimii kuumennuksenkin jälkeen eli sitä on myös tomaattisoseissa ja ketsupissa.
Sadassa grammassa tuoretta tomaattia on 3 milligrammaa lykopeenia ja desilitrassa tomaattimehua 9 milligrammaa. Sadassa grammassa ketsuppia on peräti 15 milligrammaa lykopeenia. Ei ole siis ihan huono asia, jos lapsi turauttaa lähes joka ruokaan ketsuppia.
”Tomaattitiiviste edistää normaalia verenkiertoa ja estää rasvojen hapettumista. Tomaattimehu on parempi palautusjuoma urheilusuorituksen jälkeen kuin urheilujuomat”, Salminen vakuuttaa.
Tomaattilajit ovat erilaisia pitoisuuksiltaan, mutta Kuopion yliopistossa on tutkittu, että 200–500 grammaa tuoretta tomaattia päivässä vaikuttaa merkitsevästi terveyteen.
Jotkut ovat tomaatille allergisia. Salmisen mukaan on ihmisiä, jotka kokevat tomaatin happamuuden herkästi – suuta alkaa kirvellä. Heitä varten on kehitetty miedompia lajikkeita.
”Itse valitsen torilta kesällä kirpeän lajikkeen. Tomaatti kuuluu jokapäiväiseen ruokavaliooni”, Salminen ilmoittaa.
RIITTA MUSTONEN
Puutarhaliitto on nimennyt erikoistomaatit vuoden 2014 vihannekseksi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
