Citykanit tulevat!
Citykanit ovat keksineet oivan keinon levittäytyä pääkaupunkiseudulla, kertoo pääkaupunkiseudun paikallislehti Helsingin Sanomat.
Citykanit matkaavat junissa jäniksinä. Junien lisäksi kanijänikset käyttävät kulkuneuvoinaan ilmeisesti myös siirtolava-autoja.
Todennäköisesti on vain ajan kysymys, kun ensimmäiset citykanit loikkaavat intercityjuniin ja matkaavat maakuntiin.
Siispä suojautukaa. Ja ennen kaikkea suojatkaa pihanne ja puutarhanne! Sillä citykanit syövät kaiken näkemänsä vihreän. Ellei sitten intercityjunissa tapahdu geenimuunnos ja kanit muuttuvat jäniksiksi. Oikeesti.
Stiina Hovi
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
