Leipää ja sirkushuveja
Vanha sanonta tulee mieleen, kun seuraa nykyistä politiikkaa. Joillekin puolueille ja lähinnä kansanedustajille ei leivänteko riitä, vaan presidentinvaalista pyritään vääntämään pelkkää huviksi katsottavaa toimintaa, ilman realistista todellisuuden huomioon ottamista.
Jo Paasikivi aikanaan opetti, että realiteetit on tunnustettava.
Onneksi Suomen kansa on isänmaallista ja osaa valita oikein presidentinvaalissakin jättäen niin sanotut ”helppoheikit” korkeintaan vähäiseen marginaaliin.
Isänmaalliset kunnon kansalaiset – yli kaikkien rajojen – kirjoittavat kynät sauhuten kannatuskortteja istuvalle presidentille, joten häntä voi jo ennakkoon onnitella koko kansan presidenttinä. Myös SDP:n miehiä voi onnitella oikeasta tilannetajusta, kun eivät lähteneet itseään aiheetta nolaamaan.
Eiköhän tässä tilanteessa olisi syytä keskittyä kokonaan leivän ansaintaan, kun vaalin tulos on itsestään selvä ilman turhia demokratian koukeroita. Suomen kansan johto on turvallisissa käsissä, ja suhteet kunnossa kaikkiin ilmansuuntiin.
Paavo Närvänen
Pirkkala
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
