Hoidettu talousmetsä on antoisa ulkoilukohde, jonka ansaitsee arvostuksen
Hoidettujen talousmetsien tarjoamaa monipuolista luontoympäristöä ymmärretään arvostaa aivan liian harvoin, kirjoittaa toimittaja Johanna Koskiahde kolumnissaan.
Syksyn mustikka- ja puolukkasato kypsyy vapaasti ja ilmaiseksi poimittavaksi valoisissa, riittävän harvoiksi hoidetuissa männiköissä ja kuusikoissa. Kuva: Viestimedian arkistoHyvin hoidettu talousmetsä on jokaisenoikeuksista nauttivan suomalaisen antoisa retkikohde. Syksyn mustikka- ja puolukkasato valmistuu vapaasti ja ilmaiseksi poimittavaksi valoisissa, riittävän harvoiksi hoidetuissa männiköissä ja kuusikoissa.
Paras mustikkapaikkani tarjosi tänä kesänä riemukseni ennätyssatoa pari vuotta sitten tehdyn harvennuksen jäljiltä. Lisääntynyt valo saa ihmeitä aikaan.
Hoidetussa harvennetussa metsässä kulkeminen on helppoa, toisin kuin oman onnensa nojaan jätetyissä metsiköissä, joissa runkoväli on mitattavissa kymmenissä senteissä. Tällaisia palstoja Suomessa riittää. Hoitamattomassa metsässä eivät viihdy eläimet sen enempää kuin ihmisetkään, koska liikkuminen ja siten pakeneminen on vaikeaa. Esimerkiksi kanalinnuille on tärkeää päästä sujuvasti lentoon vaaran uhatessa, mutta umpitiheän puuston seasta se onnistuu vaivoin.
Kuljen säännöllisesti metsälenkilläni vanhan, ylitiheäksi jätetyn kuusikon läpi. Riukuuntuneet iäkkäät puut kertovat täyttymättömän valontarpeen vaikutuksesta puun kasvuun ja siten hiilen sidontaan. Ilta-auringon valo siivilöityy toki kuusten kuivuneista elottomista oksista kauniisti, ja paikalla on mukava valokuvata kultaisianoutajiamme somepäivitykseen. Metsän pohja on nättiä sammalmattoa, mutta mitään muuta oksiston alla pimeydessä ei kasva. Tämäkin metsätyyppi on elinympäristö tietyille lajeille, mutta näkymä on ihmissilmään karua ja yksipuolista.
Toista on kesälomalla raivaamani, muutamia vuosia sitten uudishakatun palstan kohdalla. Istutetut puuntaimet, kuusta ja mäntyä, ovat hyvässä kasvussa. Ne sitovat vuosikymmenien kasvunsa aikana ahnaasti hiiltä ja täyttävät edellisen puusukupolven tilan.
Rehevässä paikassa aukolla kukkivat horsmat vetävät lukuisia eri perhoslajeja ja mehiläisiä puoleensa ja taimikkoa ahdistava lehtipuuvesakko tarjoaa ravintoa eläimille sekin. Hirvien suosikkimenun voi taimikosta lukea: ensin syödään pihlaja, sitten koivu ja lopuksi männyt. Vain muutama pihlajanalku näyttää selvinneen vaurioitta kasvuun. Epämiellyttävimmän luontoyhteyden sain kokea ampiaisten kanssa, kun raivaus eteni liki niiden pesäpuuta. Kolmen piston herättämällä kunnioituksella jätin kohdan koskematta.
Tänä vuonna hakkuuaukkojen ja niihin metsän uudistamistoimena kasvatettujen taimikoiden anti on ollut poikkeuksellisen makoisa. Runsaiden sateiden kasvattamia vadelmia on saanut poimia litrakaupalla. Taimikonraivauksessa napsitut mehukkaat marjat piristävät metsänomistajaa kesäkuumalla tehdyn urakan äärellä.
Hoidettujen talousmetsien tarjoamaa monipuolista luontoympäristöä ymmärretään arvostaa aivan liian harvoin.
Kolumnin kirjoittaja on MT:n toimittaja.Artikkelin aiheetOta kantaa aiheisiimme
Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.
- Osaston luetuimmat







