Turve on osa huoltovarmuutta

Turvetuotanto on merkittävä työllistäjä Suomessa niin suoraan kuin sidosryhmien kautta. Kaikki nykyiset työ­paikat ovat elintärkeitä maa­kuntien taloudelle. Suomen turpeen osuus maailman fossiilisten polttoaineiden hiilidioksidipäästöistä on hyvin pieni.

Energiantuotannossa turpeen korvaavan biomassan määrä on valtava. Kaikki korvike tuodaan ulkomailta, koska omia varantoja siihen ei ole. Hakerekkarallista aiheutuva ekologinen rasite on suuri, lisäksi raha virtaa ulkomaille.

Suomen soista noin puolta prosenttia käytetään turvetuotantoon. Pinta-ala on niin olematon, ettei se luonnon monimuotoisuutta valta­kunnallisella tasolla heikennä. Turvesuot uusiutuvat ajan kanssa ja niitä voidaan ennallistaa.

2000-luvulla Suomen poliittisessa pelissä energiaturpeen status päätettiin arvalla uusiutumattomaksi todellisen äänestystuloksen mennessä tasan. Parhaillaan kerätään nimiä kansalaisaloitteeseen turpeen vuosittaisen kasvun muuttamisesta uusiutuvaksi luonnonvaraksi. Ruotsissa ja Norjassa tämä muutos tehtiin jo. Muutoksella jäisivät päästökaupan eurot kotimaahan.

Suomalaiset innovaatiot kasvu- ja kuiviketurpeen käytössä ovat ainutlaatuisia, kansanterveyttä edistäviä ja vuosikymmenien kehittelyn tuloksia. Tuotantoeläimet ovat terveitä ja vihannesten keskisadot suuria. Kasvuturvetta on riittänyt vientituloiksi asti.

Vihreät vaativat ruoankulutuksen olevan kasvis­painotteisempaa ja ylipäätään maatalouden ohjautuvan ekologisempaan suuntaan – kestävään lähiruokaan. Kotimaisen kasvu- ja kuivike­turpeen alasajo keskustan tukemana on täysin päin­vastainen teko.

Uusiutuvan energia­teknologian kehitystä ei pidä vastustaa, mutta ennen kotimaisen energian ja ruoan huoltovarmuuden alasajoa, tulee seuraukset laskea kansanterveys, verotulot, bkt ja globaalitason ympäristö­vaikutukset huomioiden. Perusteluksi ei riitä piipun päästä mitatut hiilidioksidin e/a-luvut, se ei ole kestävää vihreätä siirtymää.