Lukijalta: Suomen pitää päättää, mitä se EU-budjetilta todella haluaa

Tuoreiden uutisten mukaan Suomi vaatii EU:n seuraavaan budjettiin satojen miljardien leikkauksia osana kuuden maan rintamaa. Samalla tavoittelemme lisää rahaa meille tärkeisiin kohteisiin.

Tähän tiivistyy Suomen EU-politiikan vaikea yhtälö. Haluamme pitää EU:n menot kohtuullisina, lisätä panostuksia turvallisuuteen, tutkimukseen ja kilpailukykyyn sekä turvata maatalouden ja aluekehityksen rahoituksen.

Kaikkea ei voi saada, eikä pitkä tavoitelista ole neuvottelustrategia.

Suomessa on nähtävissä kaksi keskenään jännitteistä edunvalvontalinjaa: toisaalta ruoantuotannon ja aluekehityksen rahoituksen turvaaminen, toisaalta vahvemmat panostukset tutkimukseen ja teknologiaan.

Molemmille on perusteensa. Ruokaturvan ja alueiden elinvoiman merkitys on kiistaton. Samalla Yhdysvaltojen ja Kiinan teknologinen ja taloudellinen kehitys haastaa Euroopan kilpailukykyä.

Perusteltua on myös hillitä EU-budjetin ja jäsenmaksujen kasvua sekä arvioida kriittisesti uusia EU:n tulolähteitä. Kaikkea tätä ei kuitenkaan voi toteuttaa täysimääräisesti yhtä aikaa. Juuri siksi tärkeysjärjestyksen on oltava selvä.

Hallituskin pitää priorisointia välttämättömänä, mutta tärkeysjärjestys on yhä kesken. Vaikeissa valinnoissa menee aikaa, mutta mitä aikaisemmin ne tehdään, sitä paremmat ovat onnistumisen mahdollisuudet.

Samalla edessä on kysymys maaseudun rahoitusremontista. Komission mallissa maatalouden ja aluekehityksen rahoitusta kootaan tiiviimmin yhteiseen kansalliseen ja alueelliseen kumppanuussuunnitelmaan.

Edessä voi olla tilanne, jossa Suomen maaseudun ja maatalouden saanto pienenee ja päätökset niukemman kokonaispotin jakamisesta siirtyvät aiempaa enemmän Helsinkiin. Silloin viljelijät ja aluekehittäjät voivat joutua taistelemaan keskenään vähenevistä euroista.

Elintärkeiden neuvottelujen ratkaiseva vaihe osuu hallituskauden loppupuolelle. Valitaanpa millainen linja tahansa, se on altis kritiikille. Valita silti pitää.

Jirka Hakala

Espoo