Lait koskevat myös pannoittajia
Puskaradio on kertonut, että taas ollaan pannoittamassa susieläimiä helikopteria hyväksi käyttäen.
Olen jo aikaisemminkin puuttunut julkisesti kyseisen toiminnan lainvastaisuuksiin. Kyllä tasavallan lait ja asetukset koskevat yhtälailla näitäkin toimijoita samoin kuin kaikkia metsästäjiä ja ilmailijoita.
Pannoitus on metsästyslain mukaan metsästystä. Alueen omistajalla tai hänen valtuuttamallaan taholla (metsästysseura tai riistanhoitopiiri) on metsästysoikeus ja siten siis riistaeläinten pannoitusoikeus alueella. Susieläin on riistaeläin.
Eläinsuojelulaki kieltää kärsimysten aiheuttamisen eläimille. Niiden jahtaaminen helikopterilla paksussa lumessa nääntymiseen saakka ja hiertymät kaulalla aiheuttavat tutkitusti kärsimyksiä eläimille.
Ilmailumääräys asettaa vaatimukset ilma-aluksen lentoonlähtö- ja laskupaikoille.
”Ilma-aluksella saa lähteä lentoon ja laskeutua yleisilmailukentän tai vesialueen ulkopuolella vain maanomistajan luvalla. Ohjaajan on hankittava lupa kirjallisesti tai muuten todistettavasti etukäteen.”
Lisäksi ohjaajan on etukäteen käytävä tarkastamassa paikan soveltuvuus kyseessä olevan ilma-aluksen käyttöön soveltuvaksi.
Ilmailuasetuksen mukaan lentokorkeuden oltava asutuskeskusten yläpuolella 300 ja muualla 150 metriä. Sääntö on ehdoton.
Ilmailulaki vaatii lentotoimintaluvan, jos pannoituslennoista veloitetaan rahaa tai muita vastikkeita. Toimijalla on oltava ilmailuasetuksen mukainen lupa erityislaatuisiin lentoihin. Tämä lupa tarvitaan, vaikka olisi edellä mainittu lentotoimintalupa.
Ilmailuasetus kieltää ladatun ruutiaseen kuljettamisen ilma-aluksessa. Kielto on ehdoton. Sama koskee hiilihappokäyttöisiä tai vastaavia aseita. Myös metsästyslaki kieltää metsästyksen ilma-aluksesta.
Ilmailulain mukaan ilma-aluksen päälliköllä on ehdoton käskyvalta alusta koskevissa toiminnoissa. Kukaan muu ei voi käskyttää päällikköä missään lentotehtävään tai lennon turvallisuuteen liittyvässä asiassa. Ei esimerkiksi pakottaa laskeutumaan alueelle, johon ei ole etukäteislupaa. Jos joku näin tekee, hän syyllistyy rikkomukseen.
Jos toteatte näiden säännösten rikkomuksia, ottakaa ylös ilma-aluksen tunnus, paikka ja aika, jolloin rikkomus tapahtui ja antakaa asia viranomaisten tutkittavaksi.
Esa Passila
Mynämäki
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
