Valtiosalaisuusko?
Olen yrittänyt koko kevättalven kysyä erilaisissa viljelijöiden kokouksissa tärkeää asiaa, johon kukaan ei ole pystynyt vastaamaan.
Siis: Mitkä tahot ja millaisin perustein ovat olleet laatimassa uusinta tukihakuopasta? Ketkä henkilöt ovat tekstin tarkastaneet ja siitä vastaavat?
Tästä piskuisena esimerkkinä kielellinenkin kummajainen, suora lainaus: ”..esitäytön herjasta huolimatta peruslohkoille pystyy lisätä ja piirtää kasvulohkoja.”
Kotieläintilojen kyttääminen on byrokratiaa parhaimmillaan. Esimerkiksi kuolleen vasikan sielunelämän selvitys päihittää ihmistaimen elonkierron seuraamisen!
Onko tilanne sama kuin nitraattidirektiiviä aikoinaan rustattaessa, jolloin todellisia asiantuntijoita ei lainkaan kuunneltu? Onko kyse taas uudesta jokamiehenoikeudesta?
Suomalaisella maataloustuottajalla on oikeus tietää, minkälaisella ammattitaidolla hänen elinkeinoaan ohjaillaan. Tiedot julkisuuteen tähän lehteen.
Uusin turha ja merkityksetön pilkunviilaus on tuorein pinta-alan mittaustapa, jossa otetaan huomioon maapallon ”kaarevuus”. Tulokseen päästään lukion matematiikalla, ja ilmaiseksi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
