Pitää keskittyä korjaamaan syitä
Asioita korjattaessa usein korjataan virheellisesti seurausta, eikä syytä. Esimerkiksi auton ruostuneet jarrulevyt vaihdetaan uusiin sen enempiä tutkimatta, jolloin ne ruostuvat heti uudelleen. Olisi pitänyt korjata syy, eli jumittuneet jarrusatulat.
Ilmastonmuutoksen korjaaminen hiilidioksidinieluja lisäämällä tuntuu samanlaiselta seurauksen korjaamiselta. Varsinainen syyhän on kaikessa kuluttamisessa. Jokainen joka on katsonut ulos lentokoneen ikkunasta vaikkapa Keski-Euroopan yllä, on nähnyt vain kyliä ja niitä leivässä pitäviä peltoja. Aikaisemmin ne ovat olleet metsiä.
Meillä koneen ikkunasta jopa Helsingissä näkyy enimmäkseen metsää. Meidän metsämme eivät riitä nieluksi tälle maapallolle. Jotta elämämme olisi luonnon kannalta kestävää, tulisi väestön määrä saada voimakkaaseen laskuun ja kuluttaminen painaa minimiin. Kaiken muun kuin välttämättömimmän ostaminen ja matkusteleminen olisi lopetettava.
Toisaalta vapaa-aika lisääntyisi, kun ei tarvitsisi hankkia rahaa kulutukseen. Kuinkahan moni tällaiseen askeesiin on valmis? Ehkä on mukavampaa rupatella nielujen lisäämisestä.
Pasi VuorioOrimattila
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

